16. joulukuuta 2010

Torstai on epätoivoa täynnä

Että sellasta. Stressi koulusta ja joulusta vyöryy päälle. Kohta on jo joulu, enkä ole ostanut kuin yhden lahjan! Muutenkin stressaa se, koska porukkani ovat yllätysyllätys riidoissa ja joudun joko a) vahtimaan muksuja, kun äiti käy viimehetken lahjaostoksilla tai b) menemään äidin puolesta lahjaostoksilla viimehetkellä. Joka vitun joulu sama juttu. Kauhea kiire ja stressi tulee paria päivää ennen joulua porukoiden takia.

Omat lahjani ovat jo sen verran kondiksessa, että tiedän suuripiirtein mitä hankin kellekin. Täytyisi vaan käydä ostamassa ne, mutta ahdistaa mennä kauppojen ihmisvilinään. Arrggh. Miksen voinut hoitaa tätä jo aikaisemmin?!

Laihdutus sen sijaan ei tuota stressiä tällähetkellä, koska en ole vieläkään halunnut ottaa vaakaa kuvioihin. Parempi etten otakkaan. Se vaan laittaa kauheat paineet. Eilen oli kyllä melko kovat syömishimot.. Ei ollut varsinaisesti nälkä, vaan teki mieli syödä. Onneksi silti pysyin kalorirajoissani, enkä mennyt tyhjentämään kaikkia kaappeja. Tämän takia täytyy pysytellä siinä väh. 500 kalorissa.. Btw tuntuu muuten ihan kauhealta syöpöltä, kun itse tykkään syödä useampana kertaa päivässä vähäkalorisia ja pieniä annoksia, kun taas tuo poikaystäväni syö kerran päivässä (yleensä illalla vasta) jäätävän annoksen ruokaa. En voi olla tuntematta itseäni kauheaksi possuksi, kun kokoajan ramppaan jääkaapilla.. Vaikka ei siihen sinänsä ole aihetta, koska päivittäinen kalorisaantini on varmasti alle sen, mitä poikkikseni syö sinä yhtenä ateriana.. Järki ei vaan aina pelaa.

Kyllä nyt jo huomaan, että tuloksia on tullut. Mahdun taas niihin 31" housuihin ilman sen suurempia tursuilemisia. En silti ole vielä niin laiha, kuin edelliskerralla.. Sitä odotellessa. Tiedän mistä huomaan tavoittaneeni sen painon, silloin selällä maatessa alamaha menee jo vähän kuopalle ja kylkiluut tuntuvat selkeämmin. Ah, en jaksa odottaaaaa. Pelottaa kyllä tuo joulu tossa välissä, että miten siitä selviydyn. Jouluruoka on niin hyväää. Täytyisi osata ottaa kohtuudella ja uskon sen onnistuvan, MUTTA ne kaikki pähkinät ja suklaat. Oh noes. Ja jos niitä menee huolella, niin vaikea jatkaa tätä keventelyäkin sen jälkeen. Mulla tuppaa jäämään herkutteluvaihde aina vähän päälle, jos vauhtiin on jo päästy..

Uskon ja toivon, että joulu menee hyvin ja saan sen jälkeen taas kiinni laihdutuksesta. Haluan niiin kovasti pienentyä!

14. joulukuuta 2010

Smartheadlines.com

Että vihaan otsikoiden keksimistä, varsinkin tälläisille päiville, kun ei ole tapahtunut mitään normaalista poikkeavaa. Sain nukkua tänäänkin pitkään, koska ensimmäinen tunti alkoi vasta 12.30. Siinä sitten persuksillaan "opiskelua" (ei vaan jaksa) puoli neljään saakka, jolloin menin tekemään kahta englannin tenttiä. Olivat amispuolen tenttejä ja voi jeesus, toinen meni hyvin, mutta se toinen.. Se oli täynnä jo suomeksikin vanhahtavia sanoja (kirja, josta opiskelin vuodelta 1997)enkä tietenkään niitä ollut opetellut. Ajattelin, että se opettaja olisi järkevä ja ottaisi niitä uudempia siihen, mutta pöhh. Turha luulo. Onneksi voin uusia, jos tulee tarve.

Pääsin mukavasti viiden aikaan kotio ja täällä sitten ollaan möllöilty vaan. Poikkis pelaa jtn ihme tietokonepeliä kokoajan ja minä kökin netissä selaillen blogeja. Tänään olisi vielä tehtävänä äidinkielen tekstitaito, täytyy palauttaa huomiseksi. Ei vaan jaksaisi. Ihmeellisen löllö olo.

Asiasta kukkaruukkuun, jos vaikka puhuisi vähän blogin aiheestakin. Siitä mukavasta laihduttamisesta. En ole laskenut tarkasti kaloreita tälläkertaa, vaan ihan päässäni laskenut sinnepäin -arvioita. Eilen teki mieli jättää kalorit jonnekin kolmeensataan (ei ollut nälkä), mutta viisastuneena virheistäni söin vielä iltapuuron mustikoilla. Jos alan kauheasti pihistelemään noissa kaloreissa (200-300 tms) tulee niitä välimättö -päiviä vahingossa. Tavoitteena olisi siis saada päivittäin jotain 300 ja 500 väliltä. Ei niin väliä vaikka menee tuosta ylikin, mutta tonnia en vedä. Ja tiedän, tuo ei ole terveellistä, ei sitten lainkaan. Olen vain niin joko tai -ihminen, että tämä sopii minulle parhaiten. Terveellisesti laihduttaminen on täysin utopistinen haave minulle. Ne, jotka sen osaavat saavat olla ylpeitä. Hatunnosto heille!


Olen silti ylpeä, että nyt en ole (vielä ainakaan) niin friikahtanut kuin aikaisemmin. Laskin silloin kaikki paperille kalorin tarkasti (siis ainakin yritin) ja sekosin, jos tuli esim. 20 "ylimääräistä" kaloria. Nyt ei ole niin väliä, kunhan ei jää liian alhaiseksi. Vaikka tänäänkin olen syönyt vasta n. 100 kaloria, niin meinaan syödä silti sen n. 500. Ei ole edes nälkä, mutta silti. Jossain vaiheessa se syömättömyys kuitenkin kostautuu. Ainakin uskoisin näin. Eikä tuo 500 kaloriakaan ole mikään suuri kalorimäärä, minimaalinen. Verrattuna siis terveelliseen laihduttamiseen.


Btw, oli pikkasen kylmä ulkona ja nyt on vasta joulukuu. Voi herranjumala, en pysty menemään ulos tammi-helmikuussa, jos vain pakkanen kokoajan kiristyy.

13. joulukuuta 2010

Ahdistus


Maanantai tuli ja toi mukanaan iki-ihanan ahdistusmörön. Koko viime yön jo oli kamala olla, kun palelin ihan mielettömästi. Heräilin sitten siihen, että oli niin sairaan kylmä. Aamulla mittasin kuumeeni ja mittari sanoi tasan 37. Ei tuo ole vielä kuumetta, mutta halusin jäädä kotiin jonkun tekosyyn varjolla. Ahdisti niin sairaasti tuo kylmyys pihalla ja muutenkin. En vain pystynyt.

Menin sitten takaisin nukkumaan ja heräsin n. 11 aikoihin. Poikaystäväni teki aamulla selväksi sen, että saan siivota kämppää, jos kerran jään tänne lusmuilemaan. Otti kyllä vähän tuo päähän, mutta ei se siivous niin vastenmielistä ole. Varsinkin, kun hän on viimeksi siivonnut. Vuorottelua, oh jeah. Nyt on jo paikat suuripiirtein kunnossa ja alkaa odotus, että milloin sitä saisi syödä ekan kerran.

Laihdutus on pelkkää odottelua, koska sitä saisi syödä, koskahan pudotus alkaa näkymään, koska sitä ja koska tätä. Ei ihme, ettei kauhean monella riitä rahkeet siihen. Itsekin olen todella kärsimätön luonteeltani, mutta nyt olen yrittänyt lievittää sitä, niin etten käy lainkaan vaa'alla. Ne numerot ajavat minut hulluksi, jos ei tapahdu muutosta parempaan päin kokoajan. Parempi siis unohtaa se vaaka. Tosin on mulla yksi aika hullu unelma, olisi ihan sairaan siistiä seuraavan kerran vaa'alla käydessä huomata, että paino on jo edellistä alinta painoa pienempi. Siis sitä minkä tavoitin viime kerralla laihduttaessa. Ärsyttää juurikin tämä vaihe, kun joutuu pudottamaan taas niitä SAMOJA vitun kiloja kerta toisensa jälkeen. Tai tietenkään ei joutuisi, jos vaan omistaisi jonkun nimeltä itsekuri, joka estäisi tämän liiallisen käden ja suun yhteistyön.

Tavoitteita en vielä uskalla edes ajatella kirjoittavani tänne, koska ne riippuvat ihan siitä, mikä tuntuu silloin hyvältä. On vaikeaa ajatella itseään minkään painoisena (tai ainakaan kevyempänä)koska ei ole ikinä ollut sellainen. En osaa yhtään kuvitella minkälainen kroppa minulla on tämän läskikasan alla. En tiedä miltä tulen näyttämään esim. 60 kilossa.. Sitä odotellessa.

Tsemppi on kova. Tahdon pienentyä. Tahdon tulla kauniimmaksi ja haluttavammaksi (siihen tosin tarvitaan jotain muutakin). Tahdon päästä tästä yli-isosta ruumiistani eroon, yhh. Tahdon olla jotain muuta.

12. joulukuuta 2010

Voi pientä pää parkaani

Huh huh. Puhuttiin poikaystävän kanssa eläinten lopetuksesta. Samalla hetkellä omaan tajuntaani iski ajatus. Kuinka helppoa se olisikaan luovuttaa leikki kesken ja lopettaa elämänsä. En nyt ajatellut ihan heti ryhtyä toteuttamaan, mutta ajattelin asiaa. Tuli oikein kyyneleet silmiin, kun mietin kuinka helpottava ratkaisu se olisi. Toki tiedän ettei se olisi reilua ketään kohtaan, mutta itselleni se olisi suuri helpotus. Tekisi mieli kirjoittaa tästä lisääkin, mutta en voi, kun tuo istuu tuossa melkein selän takana. Täytyy katsoa, jos joskus myöhemmin.

Eipä tässä muuta, halusin vain ilmoittaa tästä oivalluksestani ja kasvavasta hulluudestani. Way to go, me!

11. joulukuuta 2010

Täällä taas

Melkein vuoden hiljaiselon jälkeen olen taas yllättäen lihonnut. En tiedä tarkalleen, että paljonko, mutta en pysty käyttämään enää 31" housuja, koska ne kiristävät liikaa/tuovat makkarat esiin. En silti kuitenkaan ihan mahdottomasti ole levinnyt omalla mittakaavallani, vaan ehkä n. 5kiloa. Se on ihan hyvin tälläiseltä ahmijalta, kun kerran välissä on ollut kesäloma grilliruokineen ja monia kosteita juhlia.

Elämäntilanteessakin on tapahtunut muutoksia, muutin pois kotoa ja nykyään on uusi poikaystäväkin. Minulla tosiaan on oma asunto, mutta asun poikaystävälläni ihan kokoajan. Ja suuri surukin on saavuttanut minut, isäni kuoli n. 3kk sitten. Paljon isoja asioita ja pieni pääni on taas sekaisempi kuin ennen. En ole pystynyt käsittelemään suruani, koska varmasti sekoaisin siihen lopullisesti. Pintapuolisesti ulkopuolisen silmin kaikki on ihan okei, mutta olen ihan lopussa.

En tiedä olenko masentunut vai mitä, mutta koulunkäynti on hirveän raskasta (viimeinen vuosi ja kaksoistutkinto) ja kaikki muutkin arkiset asiat ottavat voimille. Häpeän saamattomuuttani suuresti ja tiedän olevani laiska, mutta en tiedä kattaako se koko totuuden tästä jaksamattomuudestani. Sitäkin mietin, että onko isäni kuolema minulle vain tekosyy olla laiskempi ja jättää asioita tekemättä. En ole siis edes mitenkään huono oppilas, hoidan asiat, mutta yksikin poissaolo (vaikka olisi syykin) saa minulle olon, että olen laiska enkä samanarvoinen kuin muut. Tulee epäonnistuja fiilis.

Kirjoitan nyt salaa poikaystävältäni, olen sanonut hänelle, että kirjoitin joskus blogia, mutta en halua nyt hänen tietävän. Kirjoitan täällä kuitenkin henkilökohtaisia asioita, joita en halua läheisteni tietävän. Synkimmät sieluni syöverit tulevat esiin ja haluan olla kaikille mieluiten se "normaali ja melko iloinen" tyttö.

Laihdutus on tosiaan alkanut n. puolitoista viikkoa sitten, koska näytän taas sotanorsulta. Uusi poikaystävänikin on erilainen exään verrattuna ja hän ei kehu minua/koskettele samalla tavalla kuin entinen, joka lisää ulkonäkökriittisyyttäni. Tunnen olevani entistä rumempi ja lihavempi. Painoa en ole käynyt katsomassa, enkä käykkään, ennen kuin tuntuu siltä. Tahdon nyt vain saada tämän ihran liikkeelle ja alta paljastuvan luisemman kehon. Ikävä myöntää, mutta laihdutan vieläkin epäterveellisesti ja tälläkertaa tavoitteetkin ovat kovemmat. Haluan itsestäni pienen, oikeasti. Haluan unohtaa kaiken muun ja uppoutua onnistumisen fiilikseen, jonka saan laihduttamisesta. Ihanaa ja samalla niin sairasta.

Lukijoitakin on vielä pari jäljellä, hip hurraa! En kyllä ihmettele vaikka kaikki olisittekin kaikonneet, sen verran pitkä tauko oli vaihteeksi.

Kai tämä tästä. Uudella innolla kohti onnistumisia.

22. maaliskuuta 2010

Toxicity

Ei ole energiaa postata kunnon postausta, mutta kerron lyhyesti. Aamulla vaa'alla käynti ja syvä vitutus (vaikka mittanauha antoikin suotuisempia tuloksia eilen, niin miksi täytyy seota vaa'an lukemasta..). Raskas suuri läskiolo, päälle isoin huppari. Koulupäivän ajan päässä pyörinyt miten saada turvotus ja ummetus veke. Siellä sitten vietettiin hilpeä päivä kaikkine oppitunteineen, kunnes pääsin apteekkiin. Fructolax -valmiste lähti mukaan ja sitten hakemaan ananasta. Jep, 3 fructolax kuutiota (1 kuutio n. 22kcal btw) yhden sijaan, joka on annostus ja pari tölkkiä ananasta sekä kyytipoikana paaaaljon vettä. Okei, muutakin söin, koska koulussakaan ei voi olla kokonaan syömättä. Kalorit n. 500 ja toivottavasti huomenna vaaka olisi suotuisa ja nämä nesteet lähteneet liikkeelle. Nyt tuntuu jo hieman paremmalta kieltämättä. Että tälläistä tänään.

Toivottavasti huomenna on parempi päivä..

21. maaliskuuta 2010

Hillitty repsahdus


Kotiuduttu mieheltä ja oli kiva viikonloppu. Perjantai meni rauhallisissa merkeissä ja tosiaan nukuinkin varmaan kolmen tunnin päikkärit. Tältä näytti kalorit: perjantai ~296kcal ja lauantaina n. kulutuksen verran. Oli tietoinen päätös syödä herkkuja lauantaina eikä ainakaan vielä ota aivoon. Annoin itselleni luvan niihin, kunhan pysyisin kulutukseni rajoissa. Olen siis ihan tyytyväinen. Koko viikko menty 210-350kcal akselilla ja tuo yksi herkkupäivä ei pilannut siis koko viikkoa. Tänään kaloreita tulee n. 400 luultavasti. Huomenna olisi punnitus enkä oikein tiedä miten suhtautua. Söin eilen mm. jonkin verran poppareita ja nyt se näkyy turvotuksena. Tänään täytyy juoda paljon vettä, jotta saisin nesteet liikkeelle.. Olen myös miettinyt jos siirtäisi varmuuden vuoksi punnituksen tiistaille :D Enpä tiedä. Katsotaan miten huomenna aamulla sormukset menee sormiin ja päätetään sitten :D

Jakso lähestyy loppuaan koulussa ja se tarkoittaa sitä, että tehtävät alkavat kasaantua. Pitäisi tiistaille tehdä vaikka mitä, mutta kiinnostus yllätysyllätys pyöreä nolla. Pääsiäinenkin lähestyy vauhdilla ja pelottaa sen mukana tulevat suklaamunat. Olen ihan hulluna niihin! Kindereihin ja oikeastaan kaikkiin muihinkin. Ne ovat yksinkertaisesti järkyttävän hyviä. Ostoksilla käyminen on jo nyt tuskaa, kun jokapaikassa on noita munia hyllyt piukassa. En tiedä, miten pystyn vastustamaan niitä, jos porukat ostavat tapansa mukaan minullekin omat suklaamunat :D

Vaikka se vaaka sanoisikin huomenna (jos uskallan mennä huomenna.. :D) kamalia asioita, mittanauha näyttää taas vyötärön kaventuneen pikkuisen. Muistan, kun joskus vyötärönympärykseni oli 89cm.. Nyt mitta näyttää 75cm. Paljon on vielä kavennuttavaa, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Minulle ehkä "the vy" olisi 65cm. Kuulostaa kieltämättä melko kaukaiselta, muttamutta.. :D En muuten voi sanoin kuvailla, kuinka innoissani olen 65kiloon pääsemisestä! Se on niiiiin lähellä! Jos tsemppaan kunnolla loppukuukauden, varmasti näen tuon ihanan luvun vielä ennen huhtikuun 1. päivää. Tai viimeistään silloin. Silloin myöskin olen OIKEASTI täysin uusilla vesillä. Voi sitä riemua!

Ainiin, olen varmaan unohtunut mainita. Minulla on uudet tsemppifarkut. Ne ovat siskoni vanhat Virosta joskus ostetut 29" shakirafarkut (:D)! En niitä koskaan tule käyttämään, mutta tavoite on mahtua niihin ja näyttää siskolle närhen munat. Ne kyllä näyttävät utopistisen pieniltä. Mahtaako edes vastata 29" farkkuja. Noh, ainakin yritän mahtua niihin.

Mutta eikun tekemään (..tai tuijottamaan epätoivoisesti) koulutehtäviä!

19. maaliskuuta 2010

Weekend, yaaaaaaay!


Viikonloppu tulee todellakin tarpeeseen, olen ihan väsynyt. Taidan nukkua seuraavana yönä 12h kepeästi. Menen poikaystävän luo, joten ei tule päivityksiä ennen sunnuntaita ainakaan. Väsymyksen yksi aiheuttaja on kotonakotona taas oleva sota, en jaksa kattella sitten yhtään. Miksei aikuiset ihmiset osaa käyttäytyä tippaakaan? Sitä sopii kysyä ja ihmetellä.

Ihan kohta menen kauppaan ja sitten bussilla viettämään viikonloppua (nukkumaan). No booze for mehh this weekend! Pitäkää hauska viikonloppu! :)

18. maaliskuuta 2010

The mad hatter


Liisa Ihmemaassa oli hyvä, ja Johhny Depp SYÖTÄVÄN IHANA<3

Päivän kalorit 210.

What a wonderful feeling!

17. maaliskuuta 2010

Average wednesday


Tänään oli tosiaan melko keskinkertainen päivä. Ei tapahtunut mitään sen kummempaa, aika vain lipui ja mateli eteenpäin. Koulussa kolmesta tunnista kahdella ei ollut opettajaa ja oli kohtuu tylsää. Tylsä on päivän sana. Iltalukiossa oli ruotsin kirjoitustehtävä, jonka tein päin helvettiä. En osaa muodostaa järkeviä lauseita ruotsiksi, vaikka mikä olisi. Toivottavasti opettaja on armollinen.. Kävin myös tänään tylsyyksissäni vähän kauempana kaupassa, koska lähempää ei saa Pirkka mansikkasorbettia (27kcal/100ml). Ostin sen perjantaita varten herkuksi.

Huomenna on paljon jännempi päivä, koulua 8-16 ja sen jälkeen käymään kotiin, josta viideksi autokoululle teoriatunnille. Pääsen sieltä 19.15 ja siitä suoraan kaupunkiin, jossa odottaa kaverini, joka on noutanut varaamamme leffaliput. Menemme katsomaan Liisa ihmemaassa, tietty. Näytös alkaa varttia vaille kasi ja loppuu n. varttia vaille kymmenen. Eli kotona joskus hieman ennen kymmentä. Tämä tarkoittaa sitä, että jää vain vähän aikaa syömiselle (tai sen ajattelulle). Hyvä homma!

Vielä tänään olisi tehtävä yksi esitelmä valmiiksi, joka täytyy huomenna esittää. Ei millään jaksaisi. Plääh. Eilisen kalorit olivat ~350 ja tänään tulee ~280kcal. Hyvin siis menee, namnam. Nämä 31" farkutkin lököttävät ärsyttävästi, tosin ne ovat saattaneet venyäkin? :D

Loppuun pari kaunista (ja ihanan laihaa) naista!


16. maaliskuuta 2010

Normaalimpaa elämää


Paluu arkeen suoritettu mainiosti. Taino mainiosti ja mainiosti, mutta ihan hyvin kuitenkin. Olisi kohtuu paljon kouluhommia tehtävänä, mutta ei onneksi tänään tarvitse vielä. Tosi ihanaa myöskin, kun sataa lunta. NOT! Ottaa hiukan aivoon, kun juuri alkoi ajattelemaan, että kevät tulee sittenkin. Taitaakin tulla uusi jääkausi. Olisin niin iloinen, jos heräisin huomenna ja kaikki lumet olisivat poissa!

Eilen tuli syötyä ~300kcal edestä ja tänään sitten taas alle 500kcal. Se on oikein hyvä raja. Suunnittelin jo viikonlopun ruuatkin, perjantaina himpun alle 500kcal (jos haluan Malacon Truly pussin, muuten n. 300kcal), lauantaina ja sunnuntaina sama 300kcal. Kyllä nuo varmaan vaihtuu vielä, jos teen muutoksia ruokalistaan. Jokatapauksessa alle 500kcal on pysyttävä, that's it.

Tein myöskin päätöksen etten käy vaa'alla vasta kun seuraavana maanantaina. Muutenkin olen rampannut turhan useasti sillä, voisi siirtyä takaisin kerran viikossa punnitukseen, jotta pysyisi järki kädessä (tai vielä parempi, päässä). Kyllä tämä tästä, uskon pääseväni vielä kuukauden tavoitteeseeni. Itseasiassa tuosta tuli mieleeni, löysin koneeltani viimekertaisen (?) laihdutushässäkkäni, josta kävi ilmi, että olen painanut ennenkin 67kg! Joten tämä tarkoittaa sitä etten vieläkään ole uusilla vesillä! Täytyy päästä nopeasti 67 kilon alle. Ottaa muutenkin päähän tuo "uusi" käänne. Luulin jo olevani uusilla vesillä. Noh, jokatapauksessa suunta on alaspäin..

Odotan jo innolla seuraavaa maanantaita ja punnitusta.. Jos jostain kumman syystä paino ei ole vieläkään alle 67kg, sekoan. Sekoan sekoan sekoan, pakko tämän kuukauden aikana jotain edistystä on tapahtua, perkele.

15. maaliskuuta 2010

Aurinkoinen maanantai


Nälkä kurnii mahassa ja kello on vasta 20 vaille kymmenen. Jään kotiin täksi päiväksi, minulla on ollut n. viikon ajan jo lämpöä ja siksi toiseksi silmäni ovat vielä mukavan turvonneet ja punaiset kaikesta poraamisesta. Ei kehtaa mennä kouluun. Juon teetä ja olo tuntuu ihan hyvältä. Paremmalta ainakin. Olen itkemisestä ja nukkumattomuudesta ihan poikki, väsyttää hirveästi. Tahtoisin olla mieheni kainalossa ja ottaa päikkärit. Myöskin haluaisin suudella häntä nyt ihan kauheasti. Olisi tarve olla lähellä, kietoutua kuin käärme häneen kiinni. Parisuhteet ovat kyllä vaikeita, ainakin minulle. Olen niin impulsiivinen ihminen ajoittain, että heikompiakin hirvittää. Saatan sanoa tai tehdä asioita, joita kadun myöhemmin syvästi. Nyt kuitenkin tosiaan yritän saada itseni rauhoittumaan ja tajuamaan, mikä oikeasti merkitsee minulle. Sen pitäisi olla helppo tajuta, mutta itselläni on niin suuri menemisvietti, että joskus se merkitsevä asia vain unohtuu kaikessa vauhdissa. Täytyy tosiaan ryhdistäytyä, en edes tykkää niin paljon juhlimisesta. Muutenkin mieheni antaa minun mennä, kunhan en esim. jää yöksi minnekään miespuolisen luo. Jep, tämä minun todellakin tarvitsee painaa mieleen. Nyt pitää hieman aikuistua jo.


Tänään tosiaan taas jatkan kunnolla tätä operaatiota, ilman viinan mukanaan tuomia mässäyksiä. Tahdon päästä maaliskuun tavoitteeseen ja luulen sen olevan vielä mahdollista. Olen kauhean tykästynyt kylkiluihini, tahdon saada ne paremmin näkyviin. Tahdon myöskin litteän mahan ja pienet käsivarret. Alan silti olemaan pikkuhiljaa hivenen tyytyväinenkin itseeni, en tunne kokoajan itseäni kauheaksi norsuksi, mutta todella suuren osaa ajasta silti. Aion kesällä olla laiha, oikeasti. En tiedä mitä syödä tänään, suuria vaikeuksia päättää paljonko söisin ja mitä. Kuitenkin alle 500kcal pysytään, se on yläraja.

14. maaliskuuta 2010

Over

Lopetin suhteeni miehen kanssa, se on ohi. Kolme vuotta yhdessäoloa ja marraskuusta asti kihloissa oloa on ohi. Olen niin surullinen, mutta yritän ajatella järjellä. Meillä ei ole samat tulevaisuuden haaveet ja tilannekin on mitä on. Itkemistä en silti saa lopetettua. Tulee olemaan saatanan vaikeata hakea sieltä kamat pois ja nähdä hänet luultavasti viimeisen kerran. Vihaan tätä tuskaa. Vihaan. Haluaisin kuolla. Sattuu niin saatanasti.

Edit. Nyt on maanantai aamu ja viime yö meni poratessa ja vähän väliä herätessä levottomasta unesta. Aina siinä välissä näitä asioita miettiessä ja poratessa. Nyt palattiin yhteen. Olen helpottunut, mutta tiedän, että vaikeammaksi tämä tulee ajan myötä.. Olen myös päättänyt olla parempi tyttöystävä, ei enää ihme ryyppyreissuja tai ylipäätään ihme kapinallisuutta häntä vastaan. En vaan voi sille mitään, että rakastan häntä ihan liikaa, mutta turrun hänen rakkauteensa liian helposti. Eron tullessa hajoan palasiksi ja tajuan kuinka paljon rakastankaan häntä ja mitä menetän. Ihminen on tyhmä. Toivon, että tämä nyt onnistuisi.

Jaahas, että sellanen weekend..


No tottakai se perjantai meni kaverin synttäreiden vietossa. Eipä siinä mitään, en olisi halunnutkaan missata bileitä, mutta sitten koko viikonloppu vietettiin ruuan parissa. Fuck. Eka perjantaina juodaan, lauantaina jäätävä krapula = pakko saada krapulamättöä ja sitten sunnuntaina.. noh, ei ole enään tekosyytä olla laihduttamatta, mutta ei vaan jaksa ajatella kaloreita. Maanantainahan tunnetusti alotetaan uudestaan aina. Viime torstaina vaaka näytti taas 67kiloa, mutta nyt se varmaan on taas jossain muissa luvuissa. Jokatapauksessa, nyt ei ole tulossa hetkeen pileitä, joten voin jatkaa helpommin tätä. Huh.

Siitä perjantaista vielä.. Oli tosiaan sen mun "nukkumisepisodin" kaverin syndet. Kävin hakemassa sille lahjan ja omat juomiseni ja sitten lähettiin porukalla kohti sen kämppää. Olin ainoa nainen koko porukassa, yllättävää. Eipä siinä mitään, juotiin, polteltiin tupakkia parvekkeella ja heitettiin koko ilta väsynyttä läppää. Oli tosi kivaa kieltämättä. Mentiin paikalliseen kapakkaan ja nautiskeltiin vielä parit juomat siellä. Sitten yhtäkkiä porukka liukeni koteihinsa ja lopputuloksena minä kahdestaan kys. nukkumiskaverin kanssa. Voi perse. Olin juonut paljon enkä nyt kauheasti muista mitään enään, mutta muistan erittäin hyvin, kun riisuin itseni alasti ja sitten molemmat olivat alasti ja hän herrasmiesmäisesti yritti sanoa "ei tässä ole mitään järkeä". Eipä se minua estänyt, eikä häntäkään loppujen lopuksi. Heräsin sitten alasti hänen vierestään tällä kertaa ja en tiedä mitä ajatella. Haluan olla vain hänen kaverinsa ja uskon ettei tämä vaikuttanut väleihimme mitenkään, oltiin vain kännissä ja sekoiltiin. Olen mulkku, tämä ei ole eka kerta, kun petän miestäni. En ole koskaan kertonut hänelle, en halua satuttaa häntä. Nyt kuitenkin ajattelin jättää hänet, en voi jatkaa tällä tavalla. Ei tämä ole oikeasti mikään kunnollinen suhde. Täytyisi vain keksiä tapa, joka vähiten loukkaisi häntä.

Että näin. Ei hetkeen alkoholia minulle. Lupaan olla koko seuraavan viikon tiukassa kurissa, joka luultavasti onkin ihan helppoa ilman tuota alkoholia sotkemassa. Puoli kuukautta eikä tippaakaan edistystä, fuckfuck. Täytyy ryhdistäytyä oikeasti.

10. maaliskuuta 2010

Saamaton laiskamato


Tänään on ollut jotenkin vetämätön olo, tosi väsynyt. Nukuin päikkäritkin, tosin vain n. 20 minuutin ajan, koska sisko tuli herättämään vahingossa. Jossainhan luki, että päikkärit ovat tehokkaimpia, kun nukkuu vaan 15min. Menikö minulla se 5min yliaikaa vai miksi olin sen jälkeen edelleen kuolemanväsynyt? Who knows.

Edelleen on läskiahdistanut potenssiin miljoona ja näen itsessäni kokoajan lisää ihraa. Ketuttaa myöskin, että paino on nyt 68kg, näyttää vieläkin kiloa enemmän mitä ennen lomailua? Toivon, että mässyily näkyisi tuossa vielä, eikä tuo koko kilo olisi ihraa. En minä omasta mielestäni nyt ihan niiiiin paljoa ylisyönyt, jos kerran n. 7000kcal ylimääräistä = kilo? En varmasti. Pidetään peukut ja varpaat ristissä, jotta tuo kamala kilo häviäisi mahdollisimman nopeasti.

Tämän väsymyksen takia jätin menemättä iltalukioonkin ja olisi vielä ollut sanakoe.. Nooh, en vain pystynyt. Huomennakin on sanakoe ja pitäisi lukea, mutta en kykene. Onneksi sentään enkun sanakoe, helppoa kuin heinänteko. Värjäsin eilen tukkanikin, oli hieman kulahtanut. Nyt on taas ihana punajuuritukka :P Namnam. Koulussakin oli tänään borchkeittoa, maistoin sitä ekaa kertaa elämässäni ja ihan hyvää oli. Olisi kyllä ollut parempaa jos nakit olisi jätetty pois, ne eivät oikein sopineet mukaan. Ajattelin viikonloppuna tehdä minestrokeittoa, se on vähäkalorista ja täyttävää. Ahdistaa viikonloppu jo etukäteen, koska tiedän kaverillani (=sillä kenen kainaloon päädyin nukkumaan jonkin aika sitten) olevan synttärit enkä tiedä voinko välttyä alkoholin käytöltä. Tahtoisin mennä juhlimaan hänen synttäreitään, koska missasin ne viime vuonna ja siellä oli kohtuu kova meininki. Toivottavasti he menisivät baariin, joten en voisi mennä mukaan ja saisin hyvän syyn jäädä pois. Toisaalta en haluaisi jäädä pois.. mutta en voi juodakkaan, koska siitä tulee kauheasti kaloreita. Mikä olisi vähäkalorisin alkoholi? Kuiva valkkari vai kirkas viina?

Toinen vaihtoehto on mennä perjantaina taas suoraan poikaystävälle.. Olen suoraan sanottuna jo kohtalaisen kyllästynyt häneen. Joskus tulee vielä sellaisia "Aah, ihanaa" kohtauksia, mutta nykyään olen lähinnä ärsyyntynyt hänestä. En pidä siitä, kun hän koskettaa. En pidä siitä ettei meillä ole puhuttavaa. En pidä siitä, että hänellä palaa käämit nopeasti. Pidän kuitenkin hänen seurastaan. On turvallista, kun tietää pakopaikan olemassaolon ja siellä odottavan kainalon. Ei kyllä kauhean terve suhde ainakaan minun puoleltani. Taidan olla läheisriippuvainen?

Näin jatkaakseni ärsytyksiäni, minua ärsyttää ihmisten välinpitämätön sanojen raiskaus. Kuten rakkaus. Rakastaa. Tälläkin hetkellä tiedän kaksi uutta pariskuntaa, jotka menivät ykskaks yhteen ekojen treffien jälkeen ja nyt kaikilla neljälle galleriassa "Mä rakastan sua kulta niiiiin paljon, älä irrota musta koskaan <3333333<3<3<". Rakkaus on menettänyt arvonsa sanana. Tekisi mieli boikotoida koko sanaa, koska se on pilattu tuollaisella käytöksellä. Raivostuttavaa teineilyä vaikka kyseessä on päälle parikymppisiä (miesosapuolet).

Ehkä hieman pomppivaa tekstiä, mutta laitetaan väsymyksen piikkiin. Kalorit ~200 tähän mennessä, luultavasti kuitenkin syön vielä jotain pientä. Hyvä päivä syömisten osalta jokatapauksessa.

Edit. Syötynä ~280kcal ja tuli mieleen asia, josta minun piti myös kirjoittaa. Nimittäin kommentoiminen, olen maailman huonoin kommentoimaan toisten postauksia, mutta halusin vain ilmoittaa, että kyllä täällä seurataan päivittäin miten muilla menee :)

9. maaliskuuta 2010

Purkaus


Nyt iski kunnon ärsytys päälle. Miksi täytyy olla näin lihava?! En tahdo olla tälläinen valas ja kestää miljoona vuotta laihtua tästä tarpeeksi. En voi ostaa uusia vaatteita jne, koska minähän vittu laihdun ja sitten ne jää isoiksi. Olen niiiiin himo iso norsu ja yhyy! Ottaa päähän myöskin tälläinen parkuminen, itsehän olen syönyt itseni tähän kuntoon.

Mieskään ei ymmärrä minua lainkaan, valittaa heti kun mainitsenkin laihdutuksestani sanallakaan, kuulemma olen nyt jo laiha. HEI HALOO, BMI HÄDINTUSKIN ALLE 25!!! OTTAA AIVOON, kun sen täytyy jauhaa paskaa vaikka tiedän tasantarkkaan, mikä minua peilistä katsoo takaisin ja KUINKA ISO SE ON. Mulkvisti valehtelija se on. Ei halua minun laihtuvan, sillä sitten voisin olla kaunis jopa muidenkin mielestä.

Nyt haluan pitää tämän motivaation yllä, haluan tapella tieni laihuuteen. Miksi hitossa tuo motivaatiokin on niin vaikea asia, se aina hukkuu tilaisuuden tullen. Minun täytyy olla itselleni vihainen ja tuntea inhoa, jotta pystyn tähän. Ammentaa siitä voimaa jatkaa täydellä teholla eteenpäin. Minähän haluan olla laiha ja kaunis, eikö? KYLLÄ, ja joudun myöskin raatamaan perseeni verille sen vuoksi. Täytyy painaa tuo kallooni, ei tule pientä kaunista tyttöä ellen TEE SEN ETEEN JOTAIN. Tai jätä tekemättä, esim. ei enään uusia viikon laihdutuslomia, ne voi unohtaa.

Lukuunottamatta tätä LÄSKIahdistustani eilinen ja tämä päivä ovat menneet hyvin. Eilen ~250kcal ja tänään ~300kcal. Ja nyt te jotka pudistelette päätänne siellä "Tuosta se mässyttely johtuu, kun pienillä kaloreilla mennään!" niin SHUT UP. Näytänpäs teille miten jatketaan alle 500kcal/päivä pari kuukautta. Ei tee edes kauhean tiukkaa kunhan motivaatio on kohdillaan.

Ja nyt täytyy myöntää, että kuulostan ihan sairaalta. Tämä erittäin vähäkalorinen laihdutus on vain se ainoa millä saan kiloja pois. Ja syön vitamiineja jne purkeista. Ja onhan mulla noita satunnaisia yli 1000kcal päiviäkin, jolloin syön hyvin.

Jokatapauksessa, jatkan samaan malliin eikä ketään tai mikään tule minua pysäyttämään. Saatana ei tämä laihdutus voi olla niin vaikeata.

8. maaliskuuta 2010

Not dead


Olen pitänyt hieman lomailua laihdutuksesta. Sen kyllä myöskin huomasi tänä aamuna vaa'alla, en kehtaa edes myöntää mitä se näytti. Tästä päivästä tulikin myös ensimmäinen laihdutuksen jatkamispäivä, nyt loppu se lomailu. Luultavasti osa tuosta vaa'an antamasta luvusta on turvotuksia/nesteitä, joten en ole vielä ihan epätoivoinen (=toivossa on hyvä elää :P). Katsotaan josko viikon jälkeen olisi taas suhtkoht kohdillaan.. Sen jälkeen saa alkaa tavoittelemaan tuota maaliskuun tavoitetta, joka saattaakin olla nyt lomailun jälkeen ihan realistinen.

Heti paljon parempi olo fyysisestikin, kun syö hillitysti eikä napostele kokoajan nannaa. En tiedä miksi mm. lomaviikko meni syömisten kanssa kohtuu hyvin verrattuna nyt tuohon edellisviikkoon, jonka lomailin laihdutuksesta. Stressillä voi silti olla asiaa tuon kanssa, mutta ei sitäkään nyt voi syyttää. Kokoajan takaraivossa oli ajatus laihdutuksen jatkamisesta, missään vaiheessa en ajatellut luovuttaa ja siirtyä taas pariksi kuukaudeksi syömään urakalla. Jokin vain naksahti ja sitten meni laihdutus off -asentoon. En laskenut kaloreita, söin vaan. Karkkia, karkkia, sipsiä, juustoa jnejne. Onneksi tulin edes "kohtalaisen" nopeasti tolkkuihini ja uskalsin käydä vaa'alla.

Ärsyttää kyllä tuo lomailu, tässäkin ajassa olisi ehtinyt vähän laihtua, mutta käytin sen mielummin mättöämiseen. Pah ja pöh! Nyt täytyy vaan pysyä vahvana takapakista huolimatta ja katse eteenpäin (helpommin sanottu kuin tehty..).

2. maaliskuuta 2010

Ei näin

Jostain hassusta syystä tämä päivä päätyi jumalattomaan mässäykseen. Itsekuri on hukassa, totally. Vituttaa, ottaa aivoon ja maha turvoksissa. Täytyy tehdä kurinpalautustoimenpiteitä.. En saa lipsua laihduttamisesta, en nyt.

Onko kellään mitään extrahyvää keinoa kurinpalautukseen? Mites, oletteko koskaan pitäneet paastopäiviä? Onko järkevää?

1. maaliskuuta 2010

Mahtava maaliskuu


Paskaa sataa taivaalta ja sitä rataa. Tulisi jo kunnon kevät ja vettä (+sitä aurinkoakin olisi mukava nähdä).

Onneksi aamulla sain hyviä uutisia vaa'altani: tittididii 67KG! Mahtavaa! Nyt -10 kiloa alusta! Maaliskuun tavoite on sikäli kohtalaisen helppo, nyt kun jäljellä on enää 2kg. Ainakin on lähes 100% varma onnistuneisuusprosentti. Tuo 65kg on vain niin kiva luku, että siihen tähdätään. Kun se on saavutettu, olen jo kohtalaisen lähellä mahdollista lopullista tavoitettani (60kg). Taino, onhan viisikin kiloa paljon tiputettavaa, mutta se ei enään kuulosta niin ylitsepääsemättömältä. Olen aika fiiliksissä nyt.

Saas kyllä nähdä olenko tyytyväinen itseeni tuossa 60 kilossa.. Voi olla, että olen ja voi olla etten.. Paha sanoa, kun en ole koskaan vielä ollut niin laiha. Sen näkee sitten mitä mieltä on peilikuvasta. Kai silti täytyy laihduttaa "varastoon" pari kiloa ettei heti paino nouse yli 60, kun siirtyy normaalimpaan ruokavalioon. Spekulointia..

Ihmeen hyvin ovat kyllä kilot tippuneet, olen todella tyytyväinen. Tästä tämä tahti alkaa pikkuhiljaa hidastua ja sitten kiristelläänkin hermoja.. :)

27. helmikuuta 2010

Elämä jatkuu


Krapulasta ollaan päästy, jäljelle on ainoastaan jäänyt turkasen kipeät lihakset. Täytyy myöntää, että oli kiva pitkästä aikaa juoda ja pitää hauskaa. Eka kerta tämän vuoden puolella. Illan mittaa tuli juotua n. 5kaljaa, 3 siideriä ja pari mietoa viinapaukkua. Oltiin pienellä porukalla kaverin luona ja juotiin aamukymmeneen saakka, olin kohtalaisen pöllyissä. Kaikki muut lähtivät silloin aamulla, mutta minä jäin kämpän omistajan (kaveri mies) kanssa sinne. En muista paljoakaan aamusta, mutta se kaverini kuitenkin raahasi minut jotenkin makuuhuoneeseen, koska olin sammunut sohvalle. Sieltä sitten heräsin kolmen tunnin kuluttua ja olin kys. kaverini kainalossa. Hämmentävää. Ollaan tunnettu ~5 vuotta, ja koskaan ei olla suudeltu tms. Ihan kaveripohjalla siis. Eikä me oikeastaan hirveän läheisiä olla, mitä nyt ollaan n. vuoden sisällä lähennytty huomattavasti. Hänen kainalossa oli niin selittämättömän turvallinen ja hyvä olo. Nyt en tiedä sitten, mitä hän miettii.. Haluaako olla kaveri vai jotain muuta. En tiedä mitä ajatella tästä itsekkään. Lähekkäin nukkuminen kyllä lähensi meitä. Hän on ennekin kyllä avautunut minulle asioista, joita hän ei kenelle vain kerro. Luultavasti hän pitää minua vain hyvänä kaverina, that's it. Kaverina, jolle voi avautua luotettavasti ilman, että porukkamme muut osapuolet saavat tiedon niistä asioista. Herättyämme oli ihan normaali olo krapulaa lukuunottamatta ja hänkin käyttäytyi ihan luontevasti. Ihan kuin se olisi täysin normaalia, että nukuimme lähekkäin ja hän oli ottanut minut kainaloonsa. Soooo weird.

Laihdutus ei ole nyt ollut to ja pe kuvioissa, mutta kävin tänään vaa'alla tsekkaamassa ettei paino ole noussut. Eipähän siinä mitään muutosta oikein, hivenen ylöspäin tuli, mutta alle 68kg. Tänään olen ihan laihdutellut, ei ole edes tehnyt mieli ruokaa tai herkkuja. Kohta alkaa maaliskuu ja 3kk jäljellä kesälomaan. Luulen, että olen aika lähellä tavoitettani silloin, jos vain pystyn pitämään tätä tahtia yllä.

Hämmentynyt olotila kaikinpuolin. Ajatus itsestä laihana on abstrakti. Ajatus siitä, että kaverini haluaisi olla jotain muuta kuin kaveri on.. hmm, tyhmä. Kuka nyt minun kanssani haluaisi olla.. En usko tuohon mahdollisuuteen. Hämmentynyt olotila stays on.

Edit. Tajusin äskön erittäin selvästi sen, että ilman tätä blogia olisin varmasti jo seonnut. Nyt pystyn vuodattamaan ajatukseni jonnekin enkä vain vatvo asioita päässäni. Minulla on ihanat lukijat, olen saanut vain ja ainoastaan asiallisia kommentteja ja tsempitystä. Kiitokset teille<3

26. helmikuuta 2010

Tired

Eilen sain hyvän idean ja lähdettiin kaverin kanssa vähän juomaan viisasten juomaa. Tosin, viisaammiksi ei tultu, tänään olen syönyt ties mitä maailman jäätävimpään krapulaan ja tuntuu, että kohta joku elin antaa periksi.

Nyt ei pysty sen enempää kirjoittamaan, hengissä ollaan edelleenkin, mutta huonossa hapessa. En taida juoda ennen vappua enää. Yhhh.

24. helmikuuta 2010

Mittanauha voitti

..ja vaaka suostui myöntämään tappionsa näyttäen lukua ~67,5kg! JESJESJES! Olen uusilla vesillä ja tuntuu niiiin hyvältä. Helmikuun tavoite selätetty ja nyt pitäisi miettiä uusi maaliskuuksi.. En voi sanoin kuvailla miten innoissani olen! Voin nähdä sieluni silmin vaa'an viisarin jäävän enää 65kiloon ja voi että! Unelmani tulee hetki hetkeltä todellisemmaksi. Sivupalkkiin ilmestyi myös vähän aika sitten kohdat 59-55kg, mutta en tiedä haluanko ruksittaa niitä. Täytyy katsoa kuinka tyytyväinen olen itseeni siinä 60 kilossa. Olen nyt myöskin puolen kilon päässä siitä, että lähtötilanteesta on lähtenyt 10kiloa, hienoa. Leijun taivaissa. AH.

Tänään sinne kaverille pitämään hauskaa :) Onneksi hän tietää suuripiirtein tästä syömisvammailustani, joten voin huoletta raahata omia ruokiani mukaan. En tykkää yllätyksistä ja haluan syödä tuttuja ja turvallisia asioita.

Eilen mieheke oli täällä synttäreiden takia ja hän aloitti taas mesoamisen kuinka minulla on jokin häiriö, kun en sortunut kakkuihin/pulliin/kekseihin. Voivoi, tämä fiilis on niin paljon parempi verrattuna pariin keksiin. En tiedä kauanko mieheni jaksaa katsella pienenevää minää, mutta omapahan on häviönsä sitten. Teen tämän itselleni, olen ansainnut olla ensimmäistä kertaa elämässäni laiha ja ehkä jopa nätti omasta mielestäni.

23. helmikuuta 2010

Vaaka vs. mittanauha


Paino mukamas noussut 0,5kg eli näytti 69kg. Voi huoh. Mahdotonta. En kuitenkaan vielä masennu, mittanauha kertoo vyötäröni pienenneen. Kumpaa siis uskoa? Ehkä tuo mittanauha kuitenkin on luotettavampi. Kai.

Tänään on tosiaan ne synttärit ja voi jeesus.. olen rättiväsynyt ja olo tuntuu kuumeiselta. Ei millään huvittaisi.. En jaksaisi nähdä miestäkään. Ihan kipeä olo.

Dohdih, kuumemittari sanoo 37.3 ja näin aikaisin aamusta. Luultavasti nousee kiva kuume illaksi.. ei kai muuta kuin buranaa nassuun. Nyt tuskin miekkonen tulee, kun olen kipeä. Hyvä juttu.. toivottavasti ei silti kauhean paljon tulisi illaksi kuumetta, sillä huomenna menisin sinne kaverille.. Ainoa hyvä asia tässä on se, että kipeänä tuskin tekee mieli yhtään mitään namnam pullia ja keksejä ja siten pysyn pienillä kaloreilla.

Saas nähdä minkälainen päivä tästäkin tulee..

22. helmikuuta 2010

Löytää itseään pala kerralta uudelleen

Tuntuu kuin olisin elänyt sumussa. Ihmisenä, ketä en oikeasti ole. Esittänyt, yrittänyt olla jotain muuta kuin olen. Voi miksi? Olen tuhlannut arvokkaita hetkiä liikaa. Kuuntelen pitkästä aikaa musiikkia kuulokkeista ja muistoistani palaa osa rytinällä takaisin. Kuinka ihanaa onkaan kuunnella kuulokkeilla, ah. Pääsee enemmän "mukaan" musiikkiin, eläytyy paremmin. Nyt harmittaa tämä identiteetin haku monien mutkien kautta, alan pikkuhiljaa tietämään ketä olen ja minne kuulun. Musiikki on orgastista. Miten hukkasinkin näin pahasti itseni? Rakastan olla villi kapinallinen teini. Mustiinpukeutuva angstinen gootti. Kalpea kuin kuu. Haluan pitkät hiukseni takaisin, minulla on syvä ikävä niitä. Suorastaan raastava, katselen kuvia niistä ajoista ja tekisi mieli itkeä. Ne olivat niin kauniit. Kasvattelen kokoajan näitä, mutta edistystä ei tunnu tapahtuvan..

Rakastanrakastanrakastan musiikkia. Sen avulla löysin uudestaan erittäin ison palan itseäni, joka oli hukassa. Ei ihme, että on ahdistanut ja jossain välissä jopa masentanut, kun on niin hukassa. Fiilikseni on nyt mahtava eikä ketään voi viedä sitä minulta. Olen OMA itseni!

Lacrimosa - The Phantom Of The Opera

Hiiiihtoloman tuskat


Doddih, nyt on vietetty vuosipäivää ja löhötty. Saldona vain yksi lipsahduspäivä; eilinen. Ei menty yli kulutuksen, mutta liian lähelle sitä. Nyt tuntuu hieman laihtuneeltakin, luultavasti kuitenkin kuvittelen.

Huomenna on synttärit, kaksoset täyttävät vuoden ja tarjolla on tietty keksejä, kakkua jne mielinmäärin. Saas nähdä kuinka kaukana niistä pystyn olemaan. Kakusta en edes tykkää, mutta keksit ja pullat ovat omnomnom. Ajattelin käydä huomenna vaa'allakin katsomassa mitä sille kuuluu. Elättelen toiveita helmikuun tavoitteeseen pääsystä. Kohta enään 3kk kesäloman alkuun ja pienempiin vaatekertoihin. Ketään ei ole muuten huomannut laihtumistani, paitsi tietenkin mieheni, joka dramatisoi asiaa. Tai eipähän ole ketään mitään ainakaan sanonut. Ei itseasiassa haittaa tippaakaan, se on jopa hyvä asia. Tulee vaivautunut olo, jos joku sanoo "Ohhoh, oletpas kaventunut! Ootko dietillä ollut?", en tykkää selitellä painoasioitani. Olen itseasiassa tietoisesti yrittänyt käyttää mm. koulussa paitoja, mitkä ovat isohkoja, jotta laihtumistani ei huomattaisi. Haluan pitää asian salassa niin pitkään kuin mahdollista.

Hiihtoloma on vaikeata aikaa laihduttaa, ei ole paljoakaan tekemistä ja sitten tulee tylsyyteen syötyä. Pitäisi kehitellä jtn aikaavievää puuhaa, jotta ajatukset menisivät pois ruuasta. Luultavasti menenkin keskiviikkona kaverilleni yöpymään ja pidetään niin hauskaa ettei ruokaa ehdi miettimäänkään :)

Eipä tässä muuta, en ole luovuttanut. Enkä aio luovuttaa. Minusta tulee laiha.

18. helmikuuta 2010

Yritys pelastaa päivä


Nyt tulee jos jonkinlaista valitusta. Ensinnäkin, menkat alkoivat. I-n-h-o-a-n niitä erittäin syvästi. Tunnen itseni likaiseksi ja turvonneeksi. Siksi toiseksi, annan itselleni aina sen siivellä luvan syödä herkkuja. Tekosyynä. "Mulla on menkat, tekee mieli suklaata!" Huoh. Toiseksi, nolasin itseni tänään koulussa. Vihaan esiintymistä ja tänään sitten piti pitää yksi juttu edessä ja se otetaan videolle. Okei, mä pystyn esiintymään luokalle, mutta että videoidaan se? NOWAY. Hajosin ihan palasiksi siellä ja voi luoja.. Hävettää. Se täytyy silti myöntää, että sitten kun ne pätkät katsottiin, niin en näyttänytkään ihan NIIIIN hirmuisen kamalalta kuin luulin.

Nyt tappelen itseni kanssa pilatako päivä syömällä liikaa vai ei. Nyt ei vaan millään jaksaisi miettiä näitä juttuja ja tekisi mieli vetää levyllinen suklaata naamariin. Ei oikeasti ole edes mitään syytä tälle, on vain huonompi päivä. Kuten opettajakin sanoi, "sulta loppui usko kesken". Niin, usko taas tänään hukassa. Usko laihempaan minään. Tosin miksi, sillä kävin aamulla vaa'alla kurkkimassa ja olen puolen kilon päässä helmikuun tavoitteestani? Nythän olisi aika tsempata, jotta saavutan sen?

Ehkä se huominen on tämän takana. Tiedän joutuvani syömään hallitsemattomasti kaloreita (ja olen huono arvioimaan ruuasta kaloreita). Ajattelin, että ehkä voisin mennä huomenna kunnon perinteiselle lenkille kuluttamaan vähän extraa, jos liikaa ahdistaa syömiset. Luultavasti olen silti aivan liian laiska lähteäkseni tuonne kylmään ja sitten vain makaan ison mahani kanssa kuin pieni possu itkien lihavuuttani.

Miten estää tämän päivän katastrofi? Hillitä himot? Päästä pois kuvitelmasta, että menkkojen aikana sallitaan päätön syöminen? En tiedä, en todellakaan tiedä.

Edit. Päivä ei paisunut katastrofiksi, kiitos kaverin kanssa olemisen. Huh huh, aika läheltä kylläkin piti.

16. helmikuuta 2010

Kärsimätön


Jännä miten päivä päivältä tunnen itseni isommaksi ja läskimmäksi, vaikka vaaka näyttääkin pienempiä lukuja. Lasken viikkoja kesään ja mietin kuinka monta kiloa ehdin vielä laihtua ennen sitä. Mietin oliko se ruisleipä juustolla liikaa. Mietin, että pitääkö peruskulutukseni paikkaansa ja pitäisi minun liikunnan vihaajan alkaa käymään lenkeillä, jotta saisin nopeammin pudotettua painoa. Leikittelen ajatuksella olla vuosipäivänä syömättä. Ajattelen 90% ajastani laihduttamista ja ruokaa. I'm going insane. Haluan vain niin kovasti olla laiha ja kaunis. Sellainen, jonka perään miehet katsovat. Ei sen takia, että olisi niin järkyttävä näky, vaan katseet olisivat himoikkaita. Haluan olla haluttava ja kadehdittava. Haluan tyhmän kaverini kauhuissaan huomaavan, että olenkin yhtäkkiä häntä laihempi -hän norsu. Miksi en voi olla yhtään tyytyväinen, olenhan sentään jo tiputtanut 8 kiloa! Eieiei, minä haluan enemmän ja enemmän. Pelottaa, että jossain vaiheessa minulta pettää kontrolli.

Tämän ajattelu tekee minut hulluksi, sillä tahtoisin myös puhua siitä. Kaikille, kokoajan. En voi, koska kukaan ei tajua, enkä oikeasti halua tämän olevan julkista, mutta silti minulla on tarve puhua. Ja sitten I have a confession to make, tahdon laihtua myöskin, jotta mieheni jättäisi minut. En halua tehdä itse sitä päätöstä, joten eikö olekkin helpompaa tehdä itseni epähaluttavaksi hänelle, ja sitten hän voi lopettaa suhteen? Säälittävää.

Miksei laihtuminen voi tapahtua nopeammin, olen niiiin malttamaton. Tulen hulluksi!

15. helmikuuta 2010

Once there was a girl...


Tänään on ollut kiireinen päivä. Koulusta päästyäni menin kaverin kanssa kaupunkiin etsimään sille farkkuja ja tuli siellä sitten kierreltyä hetki jos toinenkin. Heti kaverini lähdettyä, menin metsästämään itselleni niitä 31" tsemppifarkkuja. Löysinkin mieleiset! Tosin kauhean kauaa ne eivät voi olla thinspo -housut, sillä nyt jo menee nappi kiinni ilman, että täytyy sen suurempia operaatioita tehdä. Ovathan ne tiukat, mutta kuitenkin. Sitten olen vasta päässyt noiden kanssa tavoitteeseeni, kun housut eivät purista yhtään, vaan istuvat täydellisesti. Kävin myös hakemassa postista tilaamani Bronxin ihanat rockrock sandaalit. I'm so in loooove! Olisi jo kesä, että nuo pääsisivät käyttöön!

Tänä aamuisella ilosanomalla (69kg) on myös haittapuolensa. Nyt olen ihan paniikissa, jos paino sattuu nousemaan. Olen oikeasti todella huolissani siitä. Pelkään syödä. Se on tyhmää, koska osaanhan laskea kaloreita sekä tiedän paljonko saan syödä, niin etten lihoa, mutta silti tyhmä pääni on peloissaan? Haluan nyt vain niin kovasti laihtua. Olen erittäin päättäväinen tämän asian suhteen, haluan olla 18v täyttäessäni kevyempi kuin pitkään aikaan. Haluan ja olen.

Toisaalta tämä laihdutus saattaa mennä hieman yli. Yli sillä tavalla, että se on saanut jo sairaita piirteitä. Sen huomaan mm. pelosta lihota, vaikka tiedän ettei se ole mahdollista, ajatuksista oksentaa tahallisesti, ruuan lähes 24/7 ajattelusta jne.. Tämä ei ole yhtään hyvä juttu ja pyrinkin hiljentämään tyhmät ajatukset päästäni. En halua sairastua bulimiaan enkä muutenkaan tulla ihan pakkomielteiseksi. Haluan jatkossakin osata nauttia ruuasta ilman syyllisyyttä, mutta miten laihduttaa niin ettei ajaudu pikkuhiljaa sairaaksi, jos on jokotai -ihminen? Minä en tiedä. Minä en osaa laihduttaa terveellisesti. Haluaisin osata, mutta en osaa. Taino jos ihan rehellisiä ollaan, en halua laihduttaa terveellisesti. En pysty olemaan niin pitkäjänteinen ihminen, siitä ei tulisi yhtään mitään. Huoh.

Tiedostan sen etten välttämättä koskaan tule samaan normaalia suhdetta ruokaan. Joko syön sitä liikaa tai liian vähän. Se on jokotai. Ikuisesti(?).

Ps. 50. postaus! :)

Ab-so-fucking-lutely!


Nyt on maanantai (=paska päivä) aamu ja uskaltauduin silti vaa'alle! JESH, paino n. 69kg!!! Me so happyyy! Enään kilo niin pääsen "uusille vesille"!!! Olen niin onneissani! Olen myöskin taas normaalipainoisten kategoriassa ;).

Ja nyt myös pelkään kaksi kertaa enemmän sitä vuosipäivää ja syömistä. Voi pee.

14. helmikuuta 2010

Valentine's day


Olen niiiiin täynnä jo tätä talvea. En voi käsittää miten jaksan kesään saakka, siihen on vielä niin pitkä aika. Tähän aikaan talvesta on kauhean synkkä olo. Vaikka alkaakin pikkuhiljaa aamut olemaan valoisempia jne, mutta tämä pitkä talvi on uuvuttanut minut. Sitten kun näen vihertävää ruohoa ja ensimmäisen kärpäsen, tulen olemaan euforisessa tilassa. Silloin herään tästä talviunesta.

Tänään on kuten tiedämme, ystävänpäivä. Lähdin mieheltä jo aikaisin, koska tiesin ettei mtn erikoista ollut tiedossa ja jostain syystä alkoi ärsyttämään se tieto. Aina etukäteen mietin, että ei se mitään haittaa, tyhmä päivä muutenkin. Ja sitten kuitenkin päädyn paskaan mielentilaan, kun ei ole mitään romanttista hömppää. Tyhmä ihmismieli. Kahden päivän päästä meillä on vuosipäivä ja sitten seuraavana viikonloppuna pitäisi sitä juhlistaa. Minua ei vain nappaa yhtään.. Miehen pitäisi tehdä jtn ruokaa, mutta syöminen ei inspaa. Eikä muutenkaan mikään. Viime vuonnakin vuosipäivä päätyi siihen, että ei tehty mitään. Mökötin kokopäivän, ei puhuttu sanaakaan. Ei edes "hyvää vuosipäivää" sanottu.

Paino oli tosiaan perjantaiaamuna n. tasan 70kg. Vihdoinkin. Enää kaksi kiloa ja sitten pääsen "uusille vesille" (=en ole koskaan laihduttaessa päässyt 68 alitse). En malttaisi odottaa. Olen niin täpinöissäni. Tahdon olla laiha!

Edit. Juuri tällähetkellä tuntuu siltä, että olen tässä projektissani koko sydämellä mukana. Tahtoni on vahva enkä meinaa luovuttaa taas. Eräs kaverini joskus pari vuotta sitten kommentoi painoasioihini, "Ootas vaan kun oot 18, oot hoikka ja pidät tiukkoja pvc -housuja." En välttämättä tule pitämään pvc -housuja ikinä, mutta minusta tulee laiha, oikeasti. Mikään ei ole esteenä sille. Ja tuskin olen 18 vuotta täyttäessäni (toukokuussa) päässyt tavoitteeseeni, mutta olen kuitenkin jo lähempänä sitä. Nyt on luottavainen olo.

Edit2. Oon itseasiassa kohtuu paniikissa siitä seuraavasta viikonlopusta ja syömisestä. En halua saada aikaan miehelle pahaa mieltä syömättä jättämisellä (=ei tule kysymykseenkään), mutta en halua syödäkkään! Yritän nyt painaa kallooni ettei yksi päivä tuhoa kaikkea, kun tuskin kalorit menevät edes kulutuksen yli. Ahdistaa vaan niin maan saatanasti. Miksi sen täytyy olla jo nyt? Miksimiksimiksi?!

11. helmikuuta 2010

Vähän motivaatiota, anyone???


Eilinen lähti lapasista, tämä on niin tätä. En edes keksi mitään selitystä, sellaista ei löydy. En tiedä kaloreista eikä voisi paljoa kiinnostaakkaan. En ole laskenut viikkoisinkaan enään kaloreita, menee paljon paremmin ilman. Paitsi nyt ehkä olisi syytä, kun paino ei tipu.. Ei, en silti ala siihen. En vain jaksa sitä nyhertämistä.

Tänään kevyemmillä eväillä ja viikonloppunakin ollaan sitten siivosti. JOS joskus tämä elopaino suvaitsisi pienetä taas. Muutin helmikuun tavoitettakin, enään se ei ole "alle 68 kilon", vaan päästä edes siihen 68kiloon. Juuri nyt nimittäin pienikin laihtuminen tuntuu epärealistiselta toiveelta. Junnaan vain paikoillani. Ärsyttävää.

Tosiaan, hain koulun jälkeen paketin postista, jossa oli uusi kesätakki. Sovitin sitä ja se on ihana. Ja aivan hitusen liian tiukka. Kyllä se nyt kiinni meni jne, mutta tiedän sen näyttävän niiiiin paljon paremmalta, jos (kun) laihdun n. 3-5kiloa. Joten on aivan pakko laihtua sen verran kesäksi, muuten ei hyvä heilu. Yritän hakea tuosta motivaatiota vaikka sitten ihan väkisin.

En tiedä miksei nyt vaan jaksa miettiä laihduttamista. Tai jaksaa, mutta tulee vain epätoivoinen olo ja ajatus etten koskaan tule laihtumaan tästä enempää, olen ikuinen rasvapallero. Plääh. Toivon niiiin hartaasti, että viikonlopun jälkeen painoni olisi laskenut, jos ei ole, en pysty takaamaan mitä sitten teen.

9. helmikuuta 2010

Ja huonolle aamulle jatkoa


Kuten tarkkasilmäiset lukijatkin saattoivat huomata, blogini oli tänään sekä pelkästään näkyvissä minulle/yksi postaus ja muuttoilmoitus näkyvissä ainoastaan. Rakas siskoni meni tonkimaan sivuhistoriaani, koska vahingossa menin möläyttämään jokin aika sitten kirjoittavani blogia. Kieltämättä, kilahdin ihan totaalisesti. Olin niiiiiin vihainen etten muista milloin viimeksi olisi kiehunut niin paljon yli. Vaikka laitoin blogin takaisin näkyväksi, SISKO en anna sinulle ikinä anteeksi, jos jatkat lukemista. ÄLÄ IKINÄ ENÄÄN TULE TÄNNE. Tämä on minun piilopaikkani, etkä toivon mukaan halua sitä minulta riistää. Painoni ja laihdutukseni ovat minulle erittäin henkilökohtainen asia, sillä olen aina ollut ylipainoinen jne. En tahdo kenenkään tuttuni/läheiseni tietävän mm. paljonko painan. Vielä kerran, ÄLÄ TULE ENÄÄN TÄNNE.

Olisi ehkä ollut helpompaa vaihtaa kokonaan blogia ja laittaa salatuksi, mutta olen jo ehtinyt tavallaan kiintyä tähän blogiin. Ja onhan se hauska, että joku muukin lukee tekstejäni, eikä nämä vain näy minulle. Silti, pieni kammo jäi tästä. Ainakin hetken aikaa kirjoitteluni tulee olemaan hieman varovaisempaa. Pelkään kuollakseni, että joku kaverinikin saattaa lukea tätä.. Anonyyminä on niin vaikea pysyä.

Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

Ps. Jos tilaat blogiani blogilistan kautta, niin täytyy tilata uusiksi. Ehdein jo poistamaan tämän blogin sieltä kiihdyksissäni ja nyt sitten kaikki tilaajat menivät, kun laitoin tämän uusiksi sinne.

I knew it

Paino jumittaa samassa. Todella huono aamu. En tiedä mitä teen väärin, mutta ottaa päähän. Ärsyttävää.

8. helmikuuta 2010

Fifty-fifty feeling

Olen ihan sairaan väsynyt. Kohta nukkumaan, tulin vain nopeasti kirjoittamaan pari juttua ylös.

Elikkä asioita, joista olen juuri nyt iloinen:

-Opiskelu ei tunnu liian haastavalta
-Rästiin jääneetkään kurssit eivät tunnu ylivoimaisilta, kyllä saan ne suoritettua
-Olin ajatellut väärin, vuosipäivän juhlinta on vasta tätä seuraava viikonloppuna (pelastus)

Asioita, joista en ole yhtään iloinen:

-Tuntuu, että söisin jokapäivä ihan liikaa, vaikka en nyt oikeasti syö niiiin kauheasti
-Kaikissa vaatteissa ahdistaa, vaikka kilojakin on jo tippunut
-Huominen painon tsekkaus.. Luultavasti en ole laihtunut yhtään, vaikka kaikenjärjen mukaan ainakin vähän olisi pitänyt lähteä.

Aika tasapuolinen olotila siis. Kohta sinne nukkumaan, ihan tajuton väsy. Mulla on vielä ihana lukkarikin, joka aamu kasiin<3 En ole kyllä yhtään aamuihmisiä, en sitten lainkaan..

Sleep tight!

7. helmikuuta 2010

Back to black


Taas kotiuduttu viikonlopun vietosta. Vaikka mitään kummallista ei tapahtunukkaan, niin mieleni sai paljon uutta pohdittavaa. Ruokien kanssa meni ihan jees, ei mitään ylilyöntejä ainakaan, mutta pohdintani ei liity (ihme kyllä) ruokaan sitten yhtään.

Kuten olen kertonut täällä aikaisemmin, mieheni on minua 12 vuotta vanhempi. Olemme aina silloin tällöin puhuneet mm. lapsista, suuremmasta sitoutumisesta ja sen sellaisesta. Mieheni ei kuulemma tule koskaan ikinä haluamaan lasta. Ja se laittoi minut miettimään, että koska minä haluan lapsen joskus tulevaisuudessa (en todellakaan meinaa ihan lähitulevaisuudessa, mutta kummiskin), niin onko tässä suhteessa järkeä? Onko tämä suhde ilman tulevaisuutta? Rakastan häntä paljon ja pidän hänen lähellään olosta, enkä haluaisi erota, mutta onko tämä järkevää ylläpitää suhdetta, josta ei välttämättä tule koskaan saamaan sitä mitä haluaa? Ja onko väärin jatkaa, vaikka on lähes varma eron tulevan tämän takia? I don't know, I'm so confused right now.

En kuitenkaan meinaa mitään radikaalia tehdä, mutta pohdinpa vain. Antaa ajan kulua ja katsotaan sitten myöhemmin? Suoraan sanottuna ei huvittaisi yhtään olla sinkku. Sitten ei ole aina paikkaa minne mennä, kun on lohduton olo eikä syliä mihin nukahtaa. Vihaan muutenkin deittailua, voiko typerämpää olla? Se vie viimeisetkin itsetunnon rippeet ihmiseltä.

Ja sitten tästä pääsemmekin kysymykseen, että haluanko pysyä hänen kanssaan vain sen takia, etten halua/jaksa ryhtyä deittailemaan uusia ja aloittamaan kaiken alusta? Huoh. En tosiaankaan tiedä. Vaikeita asioita nämä parisuhteet..

Ja sitten tuosta otsikosta, minulla on mm. pukeutumisessa kausia. 7-9 luokat olin täysin mustissa ja sitten tähän asti (eli toiselle vuodelle amiksessa) olen käyttänyt mustan lisäksi muitakin värejä ja jättänyt rock -tyylini melkein kokonaan unohduksiin. Kokoajan olen silti kuunnellut samaa raskasta musiikkiani. Nyt on taas aika palata mustaan..Se tuntuu hyvältä. En pidä yhtään itsestäni "taviksena". En halua näyttää vain yhdeltä "veromoda kopiolta", kuin muutkin. En mm. pysty olemaan enään ruskeassa tukassa, se on niin tylsä. Tällähetkellä omistan violetinpunaisen tukan, enkä ole ajatellut ihan hetkeen vaihtaa väriä. Ihanaa pitää taas vaatteita, joissa tuntee olonsa niin kotoisaksi.

Pääasiallisesti tämä on laihdutusblogi, jotenjoten.. Kai pitäisi hypätä taas tiistai aamuna vaa'alle näkemään isoja lukuja. En ole ihan 100% keskittynyt tähän projektiin, mikä on vähän huono homma. Tulee vähän liikaa päiviä, jolloin tulee syötyä ajateltua enemmän jne. Toivon lähestyvän kevään herättävän minut tästä pienestä horrostilasta, jotta olisin kesäksi hieman pienempi.

4. helmikuuta 2010

Relax, take it easy


Eilinen meni huonosti syömisten kanssa. Annoin itseni jännittyneenä vetää naamariini karkkia tuhottomasti. Tai ainakin kulutukseni verran. Eipä siitä sen enempää, aina ei voi onnistua. Tänään on päivä uusi ja hyvin on mennyt. Ruuat pysyneet hyvissä uomissa ja äsken tulin piiiitkästä saunasta. Ihanaa kuoria koko kroppa ja sen jälkeen rasvata se hyväntuoksuisella kosteusvoiteella! <3 Luksusta! Itseään täytyy muistaa helliä, en rehellisesti sanottuna muista milloin viimeksi olisi ollut näin rento olo. Vielä asteen rentouttavampaa tästä teki sen, että koko koti on tyhjä. Hiljaisuutta. Rauhaa. Koko päivän. Ah!

Yleensä olen tässä painossa alkanut lipsumaan herkkujen puolelle takaisin ja sitten, kun kerran lipsuttu, niin laihdutus on sitten jäänyt siihen. Vaikka olen nytkin herkutellut (esim. eilen) niin ajatustapani on muuttumassa. En vedä niin kauheita kilareita, vaan tyynesti (yritän) muistuttaa itselleni ettei yksi päivä voi pilata tätä. Se on vain yksi päivä, seuraavana päivänä sitten paremmin. Olen onnellinen tästä asiasta ja tämä voi olla läpimurto. Minun täytyy ymmärtää ja SISÄISTÄÄ, että laihdutus ei kaadu siihen mässäilyyn, vaan sieltä voi vielä nousta ja jatkaa yhtä tarmokkaana kuin aloittaessakin. Täytyy tulla lukemaan tätä postausta, jos jossain vaiheessa alkaa usko loppumaan :D

Kuten varmaan postauksesta voi päätellä, olen hyvin iloinen ja onnellinen juuri tällä hetkellä. Huomenna alkaa viikonloppu ja saan kellitellä kullan kainalossa. Saan olla ihan täysin oma itseni ja nauttia hyvää sorbettia odottaen kesää. Nyt on hyvä fiilis!

PS. Kuukausi kulunut uudesta aloituksesta! Jeejee!

2. helmikuuta 2010

Suku on pahin


Heräilin n. 20 min sitten. Oli aikamoinen työ, että pystyi nukkumaan täällä melussa noin kauan. I'm the master! Tuli hyvä fiilis, kun uskaltauduin vaa'alle, joka näytti lukua ~70,8kg! Huom. NOIN. Pääsimpäs siis tammikuun tavoitteeseeni, vaikka pelkäsin pahinta! Ou jea!

Kun menin hyväntuulisena ylös, jossain vaiheessa rakas käymään tullut siskoni lohkaisi "Nii, et sä kyl ookka puntaril hetkeen käyny" ja virnisti. Viuuuuuuu, siinä meni se hyväntuulisuus. Pidän siskostani kyllä, naljailu kuuluu tapoihimme, mutta tuo kyllä osui ja upposi. Meillä on aina kilpailua painossa, vaikkakin olen aina se painavampi. Tuo naljaisu saattoi hyväntuulen viedessään luoda vähän lisää motivaatiota. Thanks, sys!

Nyt aloittelen päivää kupilla valkoista teetä ja pohdin syvällisiä asioita. Eli menenkö kauppaan hakemaan Läkeroleja vai en. Deep.

1. helmikuuta 2010

Nobody to blame


Tämä päivä on sujunut yllätys yllätys, kohtuu huonosti. Syytän taas tekemisen puutetta. En nyt järkyttävästi ole syönyt, mutta enemmän mitä ajattelin etukäteen. Nämä päivät ovat vaikeita, kun on vaan kotona tekemättä mitään. Koulussakin pystyy olemaan helposti syömättä siihen neljään saakka, mutta jos on kotona, niin nälkä hiipii jo ennen puolta päivää ja muutenkin tulee rampattua ihan liikaa jääkaapilla. Huominen vielä kotona ja sitten vaihtuukin jakso ja "saa" olla koulussa melkein joka päivä siihen neljään.

Minusta tuntuu taas siltä ettei paino mene mihinkään. Vaatteet eivät tunnu yhtään suuremmilta ympärilläni ja olo on muutenkin kohtuu läski. Ei painon kuulukkaan kokoajan laskea, mutta turhaudun niin helposti. Huomenna sitten vaa'alle ja jostain käsittämättömästä syystä olen varma, että viime tulos oli väärä ja painan huomenna saman verran/enemmän mitä viimeksi. Vaikeaksi motivaation ylläpitämisen tekee myös se etten osaa kuvitella itseäni laihana, koska en koskaan ole ollut. Saati sitten normaalina. Olen hiljaisesti tyytynyt kohtalooni olla isokokoinen. Tämän tiedostaminenkaan ei luo motivaatiota. En tiedä mistä ihmeestä revin itsekuria pysyä ruodussa, jos paino jumittaa eikä tuloksia näy.

Mietein myös viikonlopun repsahduksia ja en voi muuta kuin todeta sen olleen oma mokani. Ostin ihan liikaa ruokaa viikonlopuksi, kun kävin kiireellä kaupassa ja sitten kun kerran sitä oli, niin sitä myös syötiin enemmän. Seuraavana viikonloppuna aion pysyä lujana ja ostaa vain niitä ruokia mitä voin syödä morkkiksetta ja sen verran etten voi vetää övereitä. Ja sitten sitä seuraavana viikonloppuna on vuosipäivän juhlintaa tod.näk. Onneksi sen verran jo suunnitelmat muuttuivat, että mies tekee minulle kotona sushia ja jtn jälkkäriäkin varmaan. Ei sentään kiinalaista. Huh.

31. tammikuuta 2010

My very own body


Oli pakko tehdä tästä ihan oma postauksensa. Nimittäin.. koin viikonloppuna myös pienen kriisin. Tajusin, että tissini katoavat! Oikeasti.. maha vaan pysyy isona, mutta tissit pienentyvät hyvää vauhtia. Olen tottunut C-kupin kokoisiin tisseihini, mutta luulen joutuvani pian ostamaan uusia B-kupin liivejä. Tämä on niiiiin väärin. Minulla ei ole isoa persettä, maailman isoimpia reisiä, eli toisin sanoen en omista naisille tyypillistä päärynävartaloa. Olen sekasotku, tasapainoton vartalo. Isot käsivarret, leveät hartiat (omasta mielestäni), pienet tissit verrattuna kokooni, iso ylämaha (omenalihavuutta), kohtuu leveä & lättänä arse jne. Ja paikka mistä ensiksi huomaan lihonneeni on SELKÄ. Kyllä, selkä. En tiedä, olen mutantti ja kerään selkääni ihraa. Hyi, se on karseata. Vihaan sitä, kun tissiliivit puristavat ja muodostavat siihen kohtaan kamalan makkaran. Vihaan.

Haluaisiko joku lahjoittaa minulle upean latinoperseen, kivat tissit sekä läskittömän selän? Arvostaisin kovasti.

Eating disorder


Voivoivoi.. Olen luvannut itselleni (ja miehelle) etten laske viikonloppuisin kaloreita ja tänä viikonloppuna "kalorittomuus" ahdisti ja sitten tuli syötyä ja ahdisteltua sen mukaisesti. Lähti homma lapasesta toisin sanoen. Varsinkin tämä päivä on ollut pelkkää mättöämistä, ihan mitä vaan löytyy kaapeista. Eipä tee mieli nousta vaa'alle huamenna.. Joten, siirrän punnituksen tiistai aamulle ja huamenna kurin palautus -päivä. En siltikään usko, että pääsin tämän kuun tavoitteeseen.. vähän jää ainakin vajaaksi. Noh, isompi haaste on sitten tämä helmikuun tavoite.

Otsikko tuli siitä, kun morkkistelin tänään miehelle mitä kaikkea on tullut syötyä ja se sitten tokaisi "Sulla on varmaan syömishäiriö". Jojoiluhäiriö, se minulla on. Muutenkin mies on niiiin huonoa laihdutusseuraa, yököttelee luita jo nyt ja sanoo, että kohta olen liian laiha eikä enään halua minua. Uhkailee hakevansa herkkumunkkeja jne. Tuon takia en meinaa tulevaisuudessa infota hänelle painoani tai pudotettuja kiloja missään yhteydessä, vaan jos hän alkaa sanomaan minun laihtuneen liikaa, voin kuitata sen olankohautuksella ja sanoa ettei vaa'an viisari ole mihinkään liikkunut. Toisaalta olisi sekin kamalaa, jos oma mies oikein kehottaisi laihduttamaan, koska ei pidä niin läskistä. Hyrrhyrr.

Toivottavasti teillä meni viikonloppu paremmassa kontrollissa!

Ps. En hakenut niitä nesteenpoistajia, mutta vieläkin ajatus niistä kutkuttelee..

28. tammikuuta 2010

Winter madness


Huh, mikä sää! Jopa 200 metrin matka tuolla tuiskeessa tuntuu ikuisuudelta.

Haluaisin, että olisi jo ilta. Pääsisi nukkumaan. Ei ole mitään tekemistä ja tahdon jo viikonlopun viettoon.. pois täältä riitelyn keskeltä. En vaan jaksa.. Toisaalta taas tunnen omatunnonpistoksia jättäessäni äitini tänne edes viikonlopuksi yksinään hoitamaan lapsia, kun tosta mulkvisti isäpuolesta auttajaksi ei riitojen aikana ole. En kyllä tajua, miten tämä tilanne tulee joskus selviämään.. tuntuu mahdottomalta ajatuskin siitä.

Sitten vähän creepyä asiaa.. Taino luultavasti tämä on oman mielikuvitukseni tuotetta, mutta koulussa yhden kaverini luokalla on jätkä, joka tuntuu kyyläävän minua aina. Näen hänet usein koulumatkalla ja koulussa tuijottaa poikkeuksetta. Tänäänkin kiipesin 3. kerrokseen ja näin hänet siinä alhaalla ja hän tuijotti, kun nousin portaita. Sitten, kun häntä ei enää pitäisi näkyä, niin hän siirtyi siten, että näki vielä hetken ajan minut. Tähän on looginenkin selitys, jätkä asuu jossain lähellä minua + on muuten vaan outo tapaus ja tuijottaa kaikkia. Kaverin puheiden mukaan on muutenkin erikoinen tapaus, ei 1,5v aikana ole hankkinut luokalta yhtään kaveria ja on aina hiljaa. Olisi hauska tutustua häneen, jotenkin kiehtova tyyppi (ja jos oikeasti tuijottelee minua, niin aika imartelevaa. En kyllä tajua miksi ketään tuijottaisi, en ole edes kaunis/erikoisen näköinen).

En tiedä ehdinkö postaamaan enään huomenna.. Kerroin miehelleni tästä blogista, mutta en tietenkään sisällöstä, joten viikonloppuisin ei edelleenkään tule postauksia (ainakaan ennen sunnuntaita, jolloin kotiudun). Minulla on muuten hieman likainen ajatus koskien tavoitettani.. tekisi mieli hakea niitä nesteenpoistajia. Ja vain sen takia, että jos olenkin turvoksissa ja sen takia tammikuun tavoite jää "saavuttamatta". Punnituksen pidän maanantai aamuna, vaikka se onkin 1.2. jo, mutta sunnuntai aamuna siihen ei ole mahdollisuutta.

26. tammikuuta 2010

Up and down


Eilinen lähes täydellinen teepäivä teki tehtävänsä ja tänään armollinen vaaka ilmoitti luvun ~71,8kg. Ihan himpun alle 72. Nyt tuntuu jopa hieman realistisemmalta tavoittaa tuo tammikuun tavoite, ei "enää" kuin 800g pudotettavaa. Tosin aikaa on jäljellä vaan 6 päivää, muttamutta.. Ei se niiiin paljoa haittaa, vaikka tavoitteesta jäisinkin esim. 200g vajaaksi, hyvä pudotus tuo viisikin kiloa on. Onneksi omistan tuon epätarkan viisarivaa'an, jotta en totaalisesti sekoa. Tuolla kun ei näy kauhean hyvin pienet painonheittelyt, mistä sekoan. Tyhmää, tiedän.

Vaikka en olekaan luultavasti bikinikunnossa kesällä, odotan silti kesää kuin kuuta nousevaa. Pääsee pihalle kavereitten kanssa, on lämmintä ja ennenkaikkea LOMA! Luultavasti menen kyllä kesätöihin väh. 2 viikoksi, mutta ei se paljoa lomaa syö. Olen niin innoissani! Ainoa huono puoli on se, että se kesä tuntuu olevan kauhean kaukana. Malttamaton luonne, kun olen. Kaikki tänne heti, kiiiiitos!

Varsinkin tämän painon kanssa olen erittäin malttamaton.. jos ei näy edistystä puoleen viikkoon/viikkoon, minusta tulee ihan epätoivoinen. Tulee vaan sellainen olo, että ei kannata vaivautua syömään vähemmän, koska ei se läski kuitenkaan mihinkään katoa. Miten voisi oppia pitkäjänteisyyttä? Btw, sitten kun blogi hiljenee esim. viikoksi putkeen, joku voisi laittaa vihaista kommenttia ja käskeä takaisin sieltä herkkulandiasta. Nimittäin jos menee kauhean reisille, en uskalla tulla kertomaan sitä, vaan siitä lähtee se mässyputki. Tarvitsen jonkun, joka muistuttaa tästä projektista eikä anna sen vaipua unholaan. Se joku minulta on aina ennen puuttunut ja sitten ollaan päädytty taas keräämään kiloja takaisin.

Joten, pyydän teitä sitten potkimaan persuksille, jos alkaa asiat näyttämään huonoilta/teen katoamistempun!

Eipä tässä sen kummempia, pienempi punnitustulos, parempi mieli!

25. tammikuuta 2010

Oh dear!


Jaahas, tänään on kiehtonut tammikuun naistenlehdissä huudatettu aihe. Nimittäin vuoden 2010 bikinikunto! Olen jokseenkin sitä mieltä etten ehdi laihduttamaan tarpeeksi kesää varten ja sepä ottaa päähän. Ja anteeksi nämä viimeaikaiset negatiiviset postaukset, mutta ottaa päähän eikä miehelle voi valittaa (tarpeeksi ainakaan). Tuntuu vaan siltä, että poljen paikallani laihduttamisen kanssa. Kävin tänä aamusti vaa'alla ja se näytti n. 72,8 tms. eli mukamas olisin 300g lihonnut jostain. Ja myöskin tiedän sen faktan, että paino heittelee miten sattuu, mutta ei saisi heitellä ylöspäin yhtään! Kettu viekööt. Tahdon niiiiiiin kovasti päästä tammikuun tavoitteeseen, että oikein itkettää. Kiertelin tänään kaupoissa ja meinasin ostaa nesteenpoistajia, mutta sitten yritin ajatella järkevästi ja takoa päähäni, että ne eivät LAIHDUTA, vaan hetkellisesti poistavat nesteitä, eli en tarvitse niitä. Ja koska minulla olisi nyt KIIRE laihduttaa nuo 1,8kg niin olen pohtinut tätä sitruunapaastoa. Vaikka paaston tarkoitus ei nyt pääasiassa ole laihtuminen, vaan kehon puhdistautuminen, niin kyllä siinä kilotkin karisevat pakostikin. Vähän kyllä tuhoon tuomittu juttu, koska en löydä täältä mistään vaahterapalmusiirappia, plääh. Eikä ehdi mistään tilaamaankaan. Shit.

Mitä sitten keksisi.. Onko jollakin joku extrahyvä nopea laihdutuskikka mielessä? Missä olisi tarkat ohjeet mitä syödä, 2468 toteuttaminen itselle menee aina puihin, kun ei oikein tiedä mitä syödä.

Tahtoo olla laiha, tahtoo olla laiha, tahtoooooooo..

Onse muuten kumma, kun yhdet housut tuntuvat jo löysemmiltä kuin ennen, mutta vaaka vaan nostaa lukemiaan.. Yhteistyökyvytön vanha pässi tuo vaaka.

24. tammikuuta 2010

Blablabla

Tämä on taas niin tätä. To-la, eli kokonaiset kolme päivää olin kiltisti ja taas tänään olen syönyt vähän mitä sattuu. Voi elämän kevät. En kestä. Ei vaan suju sitten yhtään. Täytyy varmaan uusia teepäivä, ei tästä tule lasta eikä paskaa tällämenolla. Argh, mihin se itsekuri taas katosi?! Varmaan söin senkin. Shit.

Nimimerk. Total failure

21. tammikuuta 2010

Tea time folks


Eilinen meni kyllä illemmalla lopullisesti mönkään, kun satuin törmäämään avonaiseen enkelipatukka -pussiin. Oh noes. Eipä siinä sitten mitään.. Sunnuntaista asti on mennyt enemmän tai vähemmän huonosti, olen sallinut itselleni ruokaa ihan liikaa ja se kostautui punnituksella. Ainoastaan 0,5kg viime perjantai aamusta. Tällä tahdilla en pääse tammikuun tavoitteeseeni, en sitten millään, joten tänään kunnon niskaperse -ote itsestä. Tänään mennään nesteillä, teellä (ilman sokeria) ja mansikkakeitolla (alle 10kcal/dl)luultavasti. Ehkä, EHKÄ jotain iltapalaa, mutta olisi tärkeätä saada tämä onnistumaan, jotta saisi taas kunnon draivin päälle.

Koulussa meni enemmän tai vähemmän tavallisesti, tein yhden tentin ja sain ihan ok pisteet ottaen huomioon sen, että en ole yhdelläkään tunnilla ollut. Ja sitten tapahtui yksi hassu juttu, kun olin menossa kouluun.. Näin yhden kivan opettajani jonkun naisystävän tms. kanssa ja hän huomasi minut ensiksi ja moikkasi tosi iloisesti. Se oli jotenkin tosi hienoa, näki opettajan "luonnossa" ja siksi toiseksi opettaja ei ollut tippaakaan vaivautunut, vaan moikkasi kuten vanha ystävä. Tuli iloiseksi itsekin.

Ja olin oikeassa, nämä ovat maratonmenkat.

Ps. Tuli mieleen, kun mm. facebookissa on sellainen ryhmä kuin, "Olen haavoja täynnä mutten vuoda verta", niin pitäisi perustaa sellainen kuin, "Vuodan verta, mutta minussa ei ole haavoja". Heh heh. Huono läppä.