16. joulukuuta 2010

Torstai on epätoivoa täynnä

Että sellasta. Stressi koulusta ja joulusta vyöryy päälle. Kohta on jo joulu, enkä ole ostanut kuin yhden lahjan! Muutenkin stressaa se, koska porukkani ovat yllätysyllätys riidoissa ja joudun joko a) vahtimaan muksuja, kun äiti käy viimehetken lahjaostoksilla tai b) menemään äidin puolesta lahjaostoksilla viimehetkellä. Joka vitun joulu sama juttu. Kauhea kiire ja stressi tulee paria päivää ennen joulua porukoiden takia.

Omat lahjani ovat jo sen verran kondiksessa, että tiedän suuripiirtein mitä hankin kellekin. Täytyisi vaan käydä ostamassa ne, mutta ahdistaa mennä kauppojen ihmisvilinään. Arrggh. Miksen voinut hoitaa tätä jo aikaisemmin?!

Laihdutus sen sijaan ei tuota stressiä tällähetkellä, koska en ole vieläkään halunnut ottaa vaakaa kuvioihin. Parempi etten otakkaan. Se vaan laittaa kauheat paineet. Eilen oli kyllä melko kovat syömishimot.. Ei ollut varsinaisesti nälkä, vaan teki mieli syödä. Onneksi silti pysyin kalorirajoissani, enkä mennyt tyhjentämään kaikkia kaappeja. Tämän takia täytyy pysytellä siinä väh. 500 kalorissa.. Btw tuntuu muuten ihan kauhealta syöpöltä, kun itse tykkään syödä useampana kertaa päivässä vähäkalorisia ja pieniä annoksia, kun taas tuo poikaystäväni syö kerran päivässä (yleensä illalla vasta) jäätävän annoksen ruokaa. En voi olla tuntematta itseäni kauheaksi possuksi, kun kokoajan ramppaan jääkaapilla.. Vaikka ei siihen sinänsä ole aihetta, koska päivittäinen kalorisaantini on varmasti alle sen, mitä poikkikseni syö sinä yhtenä ateriana.. Järki ei vaan aina pelaa.

Kyllä nyt jo huomaan, että tuloksia on tullut. Mahdun taas niihin 31" housuihin ilman sen suurempia tursuilemisia. En silti ole vielä niin laiha, kuin edelliskerralla.. Sitä odotellessa. Tiedän mistä huomaan tavoittaneeni sen painon, silloin selällä maatessa alamaha menee jo vähän kuopalle ja kylkiluut tuntuvat selkeämmin. Ah, en jaksa odottaaaaa. Pelottaa kyllä tuo joulu tossa välissä, että miten siitä selviydyn. Jouluruoka on niin hyväää. Täytyisi osata ottaa kohtuudella ja uskon sen onnistuvan, MUTTA ne kaikki pähkinät ja suklaat. Oh noes. Ja jos niitä menee huolella, niin vaikea jatkaa tätä keventelyäkin sen jälkeen. Mulla tuppaa jäämään herkutteluvaihde aina vähän päälle, jos vauhtiin on jo päästy..

Uskon ja toivon, että joulu menee hyvin ja saan sen jälkeen taas kiinni laihdutuksesta. Haluan niiin kovasti pienentyä!

14. joulukuuta 2010

Smartheadlines.com

Että vihaan otsikoiden keksimistä, varsinkin tälläisille päiville, kun ei ole tapahtunut mitään normaalista poikkeavaa. Sain nukkua tänäänkin pitkään, koska ensimmäinen tunti alkoi vasta 12.30. Siinä sitten persuksillaan "opiskelua" (ei vaan jaksa) puoli neljään saakka, jolloin menin tekemään kahta englannin tenttiä. Olivat amispuolen tenttejä ja voi jeesus, toinen meni hyvin, mutta se toinen.. Se oli täynnä jo suomeksikin vanhahtavia sanoja (kirja, josta opiskelin vuodelta 1997)enkä tietenkään niitä ollut opetellut. Ajattelin, että se opettaja olisi järkevä ja ottaisi niitä uudempia siihen, mutta pöhh. Turha luulo. Onneksi voin uusia, jos tulee tarve.

Pääsin mukavasti viiden aikaan kotio ja täällä sitten ollaan möllöilty vaan. Poikkis pelaa jtn ihme tietokonepeliä kokoajan ja minä kökin netissä selaillen blogeja. Tänään olisi vielä tehtävänä äidinkielen tekstitaito, täytyy palauttaa huomiseksi. Ei vaan jaksaisi. Ihmeellisen löllö olo.

Asiasta kukkaruukkuun, jos vaikka puhuisi vähän blogin aiheestakin. Siitä mukavasta laihduttamisesta. En ole laskenut tarkasti kaloreita tälläkertaa, vaan ihan päässäni laskenut sinnepäin -arvioita. Eilen teki mieli jättää kalorit jonnekin kolmeensataan (ei ollut nälkä), mutta viisastuneena virheistäni söin vielä iltapuuron mustikoilla. Jos alan kauheasti pihistelemään noissa kaloreissa (200-300 tms) tulee niitä välimättö -päiviä vahingossa. Tavoitteena olisi siis saada päivittäin jotain 300 ja 500 väliltä. Ei niin väliä vaikka menee tuosta ylikin, mutta tonnia en vedä. Ja tiedän, tuo ei ole terveellistä, ei sitten lainkaan. Olen vain niin joko tai -ihminen, että tämä sopii minulle parhaiten. Terveellisesti laihduttaminen on täysin utopistinen haave minulle. Ne, jotka sen osaavat saavat olla ylpeitä. Hatunnosto heille!


Olen silti ylpeä, että nyt en ole (vielä ainakaan) niin friikahtanut kuin aikaisemmin. Laskin silloin kaikki paperille kalorin tarkasti (siis ainakin yritin) ja sekosin, jos tuli esim. 20 "ylimääräistä" kaloria. Nyt ei ole niin väliä, kunhan ei jää liian alhaiseksi. Vaikka tänäänkin olen syönyt vasta n. 100 kaloria, niin meinaan syödä silti sen n. 500. Ei ole edes nälkä, mutta silti. Jossain vaiheessa se syömättömyys kuitenkin kostautuu. Ainakin uskoisin näin. Eikä tuo 500 kaloriakaan ole mikään suuri kalorimäärä, minimaalinen. Verrattuna siis terveelliseen laihduttamiseen.


Btw, oli pikkasen kylmä ulkona ja nyt on vasta joulukuu. Voi herranjumala, en pysty menemään ulos tammi-helmikuussa, jos vain pakkanen kokoajan kiristyy.

13. joulukuuta 2010

Ahdistus


Maanantai tuli ja toi mukanaan iki-ihanan ahdistusmörön. Koko viime yön jo oli kamala olla, kun palelin ihan mielettömästi. Heräilin sitten siihen, että oli niin sairaan kylmä. Aamulla mittasin kuumeeni ja mittari sanoi tasan 37. Ei tuo ole vielä kuumetta, mutta halusin jäädä kotiin jonkun tekosyyn varjolla. Ahdisti niin sairaasti tuo kylmyys pihalla ja muutenkin. En vain pystynyt.

Menin sitten takaisin nukkumaan ja heräsin n. 11 aikoihin. Poikaystäväni teki aamulla selväksi sen, että saan siivota kämppää, jos kerran jään tänne lusmuilemaan. Otti kyllä vähän tuo päähän, mutta ei se siivous niin vastenmielistä ole. Varsinkin, kun hän on viimeksi siivonnut. Vuorottelua, oh jeah. Nyt on jo paikat suuripiirtein kunnossa ja alkaa odotus, että milloin sitä saisi syödä ekan kerran.

Laihdutus on pelkkää odottelua, koska sitä saisi syödä, koskahan pudotus alkaa näkymään, koska sitä ja koska tätä. Ei ihme, ettei kauhean monella riitä rahkeet siihen. Itsekin olen todella kärsimätön luonteeltani, mutta nyt olen yrittänyt lievittää sitä, niin etten käy lainkaan vaa'alla. Ne numerot ajavat minut hulluksi, jos ei tapahdu muutosta parempaan päin kokoajan. Parempi siis unohtaa se vaaka. Tosin on mulla yksi aika hullu unelma, olisi ihan sairaan siistiä seuraavan kerran vaa'alla käydessä huomata, että paino on jo edellistä alinta painoa pienempi. Siis sitä minkä tavoitin viime kerralla laihduttaessa. Ärsyttää juurikin tämä vaihe, kun joutuu pudottamaan taas niitä SAMOJA vitun kiloja kerta toisensa jälkeen. Tai tietenkään ei joutuisi, jos vaan omistaisi jonkun nimeltä itsekuri, joka estäisi tämän liiallisen käden ja suun yhteistyön.

Tavoitteita en vielä uskalla edes ajatella kirjoittavani tänne, koska ne riippuvat ihan siitä, mikä tuntuu silloin hyvältä. On vaikeaa ajatella itseään minkään painoisena (tai ainakaan kevyempänä)koska ei ole ikinä ollut sellainen. En osaa yhtään kuvitella minkälainen kroppa minulla on tämän läskikasan alla. En tiedä miltä tulen näyttämään esim. 60 kilossa.. Sitä odotellessa.

Tsemppi on kova. Tahdon pienentyä. Tahdon tulla kauniimmaksi ja haluttavammaksi (siihen tosin tarvitaan jotain muutakin). Tahdon päästä tästä yli-isosta ruumiistani eroon, yhh. Tahdon olla jotain muuta.

12. joulukuuta 2010

Voi pientä pää parkaani

Huh huh. Puhuttiin poikaystävän kanssa eläinten lopetuksesta. Samalla hetkellä omaan tajuntaani iski ajatus. Kuinka helppoa se olisikaan luovuttaa leikki kesken ja lopettaa elämänsä. En nyt ajatellut ihan heti ryhtyä toteuttamaan, mutta ajattelin asiaa. Tuli oikein kyyneleet silmiin, kun mietin kuinka helpottava ratkaisu se olisi. Toki tiedän ettei se olisi reilua ketään kohtaan, mutta itselleni se olisi suuri helpotus. Tekisi mieli kirjoittaa tästä lisääkin, mutta en voi, kun tuo istuu tuossa melkein selän takana. Täytyy katsoa, jos joskus myöhemmin.

Eipä tässä muuta, halusin vain ilmoittaa tästä oivalluksestani ja kasvavasta hulluudestani. Way to go, me!

11. joulukuuta 2010

Täällä taas

Melkein vuoden hiljaiselon jälkeen olen taas yllättäen lihonnut. En tiedä tarkalleen, että paljonko, mutta en pysty käyttämään enää 31" housuja, koska ne kiristävät liikaa/tuovat makkarat esiin. En silti kuitenkaan ihan mahdottomasti ole levinnyt omalla mittakaavallani, vaan ehkä n. 5kiloa. Se on ihan hyvin tälläiseltä ahmijalta, kun kerran välissä on ollut kesäloma grilliruokineen ja monia kosteita juhlia.

Elämäntilanteessakin on tapahtunut muutoksia, muutin pois kotoa ja nykyään on uusi poikaystäväkin. Minulla tosiaan on oma asunto, mutta asun poikaystävälläni ihan kokoajan. Ja suuri surukin on saavuttanut minut, isäni kuoli n. 3kk sitten. Paljon isoja asioita ja pieni pääni on taas sekaisempi kuin ennen. En ole pystynyt käsittelemään suruani, koska varmasti sekoaisin siihen lopullisesti. Pintapuolisesti ulkopuolisen silmin kaikki on ihan okei, mutta olen ihan lopussa.

En tiedä olenko masentunut vai mitä, mutta koulunkäynti on hirveän raskasta (viimeinen vuosi ja kaksoistutkinto) ja kaikki muutkin arkiset asiat ottavat voimille. Häpeän saamattomuuttani suuresti ja tiedän olevani laiska, mutta en tiedä kattaako se koko totuuden tästä jaksamattomuudestani. Sitäkin mietin, että onko isäni kuolema minulle vain tekosyy olla laiskempi ja jättää asioita tekemättä. En ole siis edes mitenkään huono oppilas, hoidan asiat, mutta yksikin poissaolo (vaikka olisi syykin) saa minulle olon, että olen laiska enkä samanarvoinen kuin muut. Tulee epäonnistuja fiilis.

Kirjoitan nyt salaa poikaystävältäni, olen sanonut hänelle, että kirjoitin joskus blogia, mutta en halua nyt hänen tietävän. Kirjoitan täällä kuitenkin henkilökohtaisia asioita, joita en halua läheisteni tietävän. Synkimmät sieluni syöverit tulevat esiin ja haluan olla kaikille mieluiten se "normaali ja melko iloinen" tyttö.

Laihdutus on tosiaan alkanut n. puolitoista viikkoa sitten, koska näytän taas sotanorsulta. Uusi poikaystävänikin on erilainen exään verrattuna ja hän ei kehu minua/koskettele samalla tavalla kuin entinen, joka lisää ulkonäkökriittisyyttäni. Tunnen olevani entistä rumempi ja lihavempi. Painoa en ole käynyt katsomassa, enkä käykkään, ennen kuin tuntuu siltä. Tahdon nyt vain saada tämän ihran liikkeelle ja alta paljastuvan luisemman kehon. Ikävä myöntää, mutta laihdutan vieläkin epäterveellisesti ja tälläkertaa tavoitteetkin ovat kovemmat. Haluan itsestäni pienen, oikeasti. Haluan unohtaa kaiken muun ja uppoutua onnistumisen fiilikseen, jonka saan laihduttamisesta. Ihanaa ja samalla niin sairasta.

Lukijoitakin on vielä pari jäljellä, hip hurraa! En kyllä ihmettele vaikka kaikki olisittekin kaikonneet, sen verran pitkä tauko oli vaihteeksi.

Kai tämä tästä. Uudella innolla kohti onnistumisia.