15. helmikuuta 2010

Once there was a girl...


Tänään on ollut kiireinen päivä. Koulusta päästyäni menin kaverin kanssa kaupunkiin etsimään sille farkkuja ja tuli siellä sitten kierreltyä hetki jos toinenkin. Heti kaverini lähdettyä, menin metsästämään itselleni niitä 31" tsemppifarkkuja. Löysinkin mieleiset! Tosin kauhean kauaa ne eivät voi olla thinspo -housut, sillä nyt jo menee nappi kiinni ilman, että täytyy sen suurempia operaatioita tehdä. Ovathan ne tiukat, mutta kuitenkin. Sitten olen vasta päässyt noiden kanssa tavoitteeseeni, kun housut eivät purista yhtään, vaan istuvat täydellisesti. Kävin myös hakemassa postista tilaamani Bronxin ihanat rockrock sandaalit. I'm so in loooove! Olisi jo kesä, että nuo pääsisivät käyttöön!

Tänä aamuisella ilosanomalla (69kg) on myös haittapuolensa. Nyt olen ihan paniikissa, jos paino sattuu nousemaan. Olen oikeasti todella huolissani siitä. Pelkään syödä. Se on tyhmää, koska osaanhan laskea kaloreita sekä tiedän paljonko saan syödä, niin etten lihoa, mutta silti tyhmä pääni on peloissaan? Haluan nyt vain niin kovasti laihtua. Olen erittäin päättäväinen tämän asian suhteen, haluan olla 18v täyttäessäni kevyempi kuin pitkään aikaan. Haluan ja olen.

Toisaalta tämä laihdutus saattaa mennä hieman yli. Yli sillä tavalla, että se on saanut jo sairaita piirteitä. Sen huomaan mm. pelosta lihota, vaikka tiedän ettei se ole mahdollista, ajatuksista oksentaa tahallisesti, ruuan lähes 24/7 ajattelusta jne.. Tämä ei ole yhtään hyvä juttu ja pyrinkin hiljentämään tyhmät ajatukset päästäni. En halua sairastua bulimiaan enkä muutenkaan tulla ihan pakkomielteiseksi. Haluan jatkossakin osata nauttia ruuasta ilman syyllisyyttä, mutta miten laihduttaa niin ettei ajaudu pikkuhiljaa sairaaksi, jos on jokotai -ihminen? Minä en tiedä. Minä en osaa laihduttaa terveellisesti. Haluaisin osata, mutta en osaa. Taino jos ihan rehellisiä ollaan, en halua laihduttaa terveellisesti. En pysty olemaan niin pitkäjänteinen ihminen, siitä ei tulisi yhtään mitään. Huoh.

Tiedostan sen etten välttämättä koskaan tule samaan normaalia suhdetta ruokaan. Joko syön sitä liikaa tai liian vähän. Se on jokotai. Ikuisesti(?).

Ps. 50. postaus! :)

1 kommentti:

~Lene kirjoitti...

Mulla on ihan sama juttu! Siis nyt jo panikoin ruoan puolesta, koko ajan tsemppaan normaaliin laihdutukseen, mutta silti tää paasto&ahmimis&vähän kaloreita -rumba jatkuu..