7. helmikuuta 2010

Back to black


Taas kotiuduttu viikonlopun vietosta. Vaikka mitään kummallista ei tapahtunukkaan, niin mieleni sai paljon uutta pohdittavaa. Ruokien kanssa meni ihan jees, ei mitään ylilyöntejä ainakaan, mutta pohdintani ei liity (ihme kyllä) ruokaan sitten yhtään.

Kuten olen kertonut täällä aikaisemmin, mieheni on minua 12 vuotta vanhempi. Olemme aina silloin tällöin puhuneet mm. lapsista, suuremmasta sitoutumisesta ja sen sellaisesta. Mieheni ei kuulemma tule koskaan ikinä haluamaan lasta. Ja se laittoi minut miettimään, että koska minä haluan lapsen joskus tulevaisuudessa (en todellakaan meinaa ihan lähitulevaisuudessa, mutta kummiskin), niin onko tässä suhteessa järkeä? Onko tämä suhde ilman tulevaisuutta? Rakastan häntä paljon ja pidän hänen lähellään olosta, enkä haluaisi erota, mutta onko tämä järkevää ylläpitää suhdetta, josta ei välttämättä tule koskaan saamaan sitä mitä haluaa? Ja onko väärin jatkaa, vaikka on lähes varma eron tulevan tämän takia? I don't know, I'm so confused right now.

En kuitenkaan meinaa mitään radikaalia tehdä, mutta pohdinpa vain. Antaa ajan kulua ja katsotaan sitten myöhemmin? Suoraan sanottuna ei huvittaisi yhtään olla sinkku. Sitten ei ole aina paikkaa minne mennä, kun on lohduton olo eikä syliä mihin nukahtaa. Vihaan muutenkin deittailua, voiko typerämpää olla? Se vie viimeisetkin itsetunnon rippeet ihmiseltä.

Ja sitten tästä pääsemmekin kysymykseen, että haluanko pysyä hänen kanssaan vain sen takia, etten halua/jaksa ryhtyä deittailemaan uusia ja aloittamaan kaiken alusta? Huoh. En tosiaankaan tiedä. Vaikeita asioita nämä parisuhteet..

Ja sitten tuosta otsikosta, minulla on mm. pukeutumisessa kausia. 7-9 luokat olin täysin mustissa ja sitten tähän asti (eli toiselle vuodelle amiksessa) olen käyttänyt mustan lisäksi muitakin värejä ja jättänyt rock -tyylini melkein kokonaan unohduksiin. Kokoajan olen silti kuunnellut samaa raskasta musiikkiani. Nyt on taas aika palata mustaan..Se tuntuu hyvältä. En pidä yhtään itsestäni "taviksena". En halua näyttää vain yhdeltä "veromoda kopiolta", kuin muutkin. En mm. pysty olemaan enään ruskeassa tukassa, se on niin tylsä. Tällähetkellä omistan violetinpunaisen tukan, enkä ole ajatellut ihan hetkeen vaihtaa väriä. Ihanaa pitää taas vaatteita, joissa tuntee olonsa niin kotoisaksi.

Pääasiallisesti tämä on laihdutusblogi, jotenjoten.. Kai pitäisi hypätä taas tiistai aamuna vaa'alle näkemään isoja lukuja. En ole ihan 100% keskittynyt tähän projektiin, mikä on vähän huono homma. Tulee vähän liikaa päiviä, jolloin tulee syötyä ajateltua enemmän jne. Toivon lähestyvän kevään herättävän minut tästä pienestä horrostilasta, jotta olisin kesäksi hieman pienempi.

2 kommenttia:

Incomplete kirjoitti...

Hei!
Olen varmaan viimeinen ihminen, jonka kannattaisi ottaa kantaa ihmissuhdeongelmiin, mutta monenlaisia suhteita sivusta seuranneena kehottaisin sinua kuuntelemaan itseäsi ja omia tarpeitasi, myös niitä, jotka eivät ole vielä ajankohtaisia. Kun sen ikäinen mies kuin arvelen miesystäväsi suunnilleen olevan on sitä mieltä, ettei halua lapsia, mieli tuskin enää muuttuu. Sinä olet toki vielä nuori ja ajattelet, sellaisen käsityksen ainakin sain, ettei sinulla ole kiire pois suhteesta, vaikkei se välttämättä kestäisi loppuelämää eikä tarjoaisi sinulle sitä mitä suhteelta haluat. Että ehdit myöhemminkin löytää "sen oikean". Aika kuitenkin kuluu nopeasti ja mitä enemmän vuosia karttuu sitä hankalampaa kumppanin löytäminen on, sen tiedän kokemuksesta. Itse sinuna harkitsisin vakavasti alkavani etsiskellä sellaista ihmistä elämääni, jonka toiveet ja odotukset vastaavat omiani, koska vaikutat olevan sitoutuvaa tyyppiä. Sinkkuna olokaan ei ole niin kamalaa, ja deittaillessa oppii paljon niin miehistä yleensä kuin itsestäänkin. Vaikka mielessä kangastelisikin vakava suhde, treffailua kannattaa harrastaa pieni pilke silmäkulmassa :)

En tiedä, oliko tästä vuodatuksesta mitään apua, enkä varsinaisesti yritä sinua neuvoakaan (koska en tosiaan ole paras nainen siihen hommaan), mutta ehkä se toimisi muistutuksena siitä, että omassa elämässäsi sinä olet pääosassa ja tärkeintä on se, mistä sinä unelmoit :)

Christina kirjoitti...

Kiitoksia paljon kommentistasi! Olet ihan oikeassa monessa asiassa ja annoit lisää miettimisen aihetta.

Kauhean vaikeaksi asian lopullisen päättämisen tekee luonteeni, vihaan tehdä suuria päätöksiä. Se kai johtuu siitä, että pelkään kauheasti päättäväni väärin ja katuvani sitä myöhemmin.

Tämän asian sulattelu ja pohdinta vie luultavasti minulta jonkin aikaa. Toivottavasti ei kuitenkaan liikaa ja elämäni prinssi ei mene ihan sivu suun :)

(Ihan ot, pelkään myöskin sitä etten löydä ketään ketä pystyisi täyttämään vaatimukseni. Tai sellaista ketä pitäisi ulkonäöstäni ja pystyisi rakastamaan minua jne. Pelkään jääväni yksin tai päätyväni yhteen ihmisen kanssa, josta en oikeasti pidä pelkästään sen takia, koska en halua olla yksin. Vaikeata.)