18. tammikuuta 2010

Uusia tavoitteita kohti


Eli tämän hetkinen tavoitepainoni on tuo 60kg. Aikataulusta en vielä tiedä, mutta ajattelin tehdä kuukausittaisia tavoitteita. Se antaa tsemppiä jatkaa, kun jakaa pudotettavat kilot osiin ja saa onnistumisen fiiliksiä. Mitään palkintoja ei tule herumaan, koska tiedän sortuvani herkkuihin ja muihin sen semmoisiin matkan varrella. Eikä ne muutenkaan toimi porkkanana itselleni, en kuitenkaan toteuta palkintojani, vaikka tavoitteeseen pääsisinkin. Se on minulle itselleni palkinto, kun näen itseni pienenevän.

Tammikuun tavoite: -6kg elopainosta.

Tämä tavoite on asetettu hieman myöhään, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan. 4 kiloa jo takana, joten eiköhän nuo kaksi vielä lähde. Tämä olisi niin hyvä alkutsemppi, jos onnistuisin!

Voisin samantien julkistaa helmikuun tavoitteen: Päästä alle 68kilon. Kovia tavoitteita ovat, mutta tavoittelemisen arvoisia.

Pieni tilitys tähän väliin: Ärsyttää kaveri, joka luulee itsestään liikoja. Kuvittelee menestyvänsä jossain missikisoissa, jos laihtuu (ei mikään lihava nytkään, mutta sellainen perus). Teki niin mieli sanoa, että naamalla siellä kilpaillaan, joten epäilen. Olen kauhean ilkeä, mutta oikeasti.. Voiko olla noin itserakas? Muutenkin peilailee itseään kokoajan ja on kehumassa. Eikä edes ole kaunis, korkeintaan ihan nätti, siedettävä. Huoh!

Eilinen päivä meni tasauspäiväksi, kaloreita tuli normaalia enemmän. Ei menty silti yli kulutuksen, mutta liikaa kuitenkin. Syytän menkkoja. Täytyyhän sitä jotain syyttää omasta itsekurin puutteesta. En jaksa silti murehtia tuollaista, kun kerran pysyin sentään järkevyyksissä. Söin lähinnä leipää, jogurttia jne. Ja vähän suklaata. Ärsyttää muutenkin menkat, inhottava olo kokoajan. Jostain syystä olen myös varma, että nämä kestävät tyyliin viikon tälläkertaa.. Huoh. Tahtoisin myös päästä käymään vaa'alle, mutta en kyllä mene ennen, kun nämä ovat ohitse! Pienikin plussa synkistää mieltä.

Tänään taas pienemmillä eväillä, jotta nuo kaikki kuusi kiloa saadaan selätettyä!

Ei kommentteja: