13. tammikuuta 2010

3-


Tänään on ollut kiva päivä lukuunottamatta kännykän kotiin unohtumista kouluun lähtiessä sekä sitä tosi asiaa, että jännitin 8.00-12.30 esitelmääni niin paljon ettei yrjöäminen ollut kaukana. Mutta tittidiiii, sain esitelmästäni 3- (amiksen arvosanat 1-3)!!! Ei se minusta nyt niiiiin hyvin mennyt, mutta sain armoa, koska ope tykkää minusta ja jännitin niin paljon. Kuitenkin, olen todella tyytyväinen, että se on nyt ohi. Yksi asia vähemmän stressattava. (Siihenkin olen aika tyytyväinen, että tein 3- arvoisen esitelmän puolessa päivässä ;) )

Huomenna on tooooodella tylsä päivä, menen vain tunniksi kouluun ja sekin vasta 14. Kai voisi käydä samantien palauttamassa nuo esitelmäkirjat ja ehkä ottaa myöskin tilalle jtn hyvää luettavaa? Odotan ihan himona viikonloppua.. Pääsee kullan kainaloon nukkumaan ja kaikkea ihanaa <3 Minulle on muodostunut ihan ongelma yksinnukkumisesta.. En vain saa silloin unta ja pyörin hirveästi. Kestää monta tuntia ennen kuin nukahtaa.

Ja the main thing, syömiset ovat menneet mallikkaasti! Meinaan taas perjantaina käydä vaa'alla, jotta en vahingossakaan lipsahtaisi viikonloppuna suuriin mässäyksiin. Täytyy pitää itsensä maanpinnalla nääs. Olen nyt mennyt kohtuu pienillä kaloreilla ja ajattelin, että saan perjantaina jotain hyvää syödä (kohtuullisesti, tyyliin pätkis). Olen miettinyt kuumeisesti mitä tahtoisin ostaa, mutta enpä tiedä.. Katsoo nyt mitä vaaka sanoo perjantai aamuna, voi nimittäin olla ettei sen luvun näkemisen jälkeen paljoa tee mieli mässätä yhtään mitään.

We'll see..

Ei kommentteja: