Elämä jatkuu

Krapulasta ollaan päästy, jäljelle on ainoastaan jäänyt turkasen kipeät lihakset. Täytyy myöntää, että oli kiva pitkästä aikaa juoda ja pitää hauskaa. Eka kerta tämän vuoden puolella. Illan mittaa tuli juotua n. 5kaljaa, 3 siideriä ja pari mietoa viinapaukkua. Oltiin pienellä porukalla kaverin luona ja juotiin aamukymmeneen saakka, olin kohtalaisen pöllyissä. Kaikki muut lähtivät silloin aamulla, mutta minä jäin kämpän omistajan (kaveri mies) kanssa sinne. En muista paljoakaan aamusta, mutta se kaverini kuitenkin raahasi minut jotenkin makuuhuoneeseen, koska olin sammunut sohvalle. Sieltä sitten heräsin kolmen tunnin kuluttua ja olin kys. kaverini kainalossa. Hämmentävää. Ollaan tunnettu ~5 vuotta, ja koskaan ei olla suudeltu tms. Ihan kaveripohjalla siis. Eikä me oikeastaan hirveän läheisiä olla, mitä nyt ollaan n. vuoden sisällä lähennytty huomattavasti. Hänen kainalossa oli niin selittämättömän turvallinen ja hyvä olo. Nyt en tiedä sitten, mitä hän miettii.. Haluaako olla kaveri vai jotain muuta. En tiedä mitä ajatella tästä itsekkään. Lähekkäin nukkuminen kyllä lähensi meitä. Hän on ennekin kyllä avautunut minulle asioista, joita hän ei kenelle vain kerro. Luultavasti hän pitää minua vain hyvänä kaverina, that's it. Kaverina, jolle voi avautua luotettavasti ilman, että porukkamme muut osapuolet saavat tiedon niistä asioista. Herättyämme oli ihan normaali olo krapulaa lukuunottamatta ja hänkin käyttäytyi ihan luontevasti. Ihan kuin se olisi täysin normaalia, että nukuimme lähekkäin ja hän oli ottanut minut kainaloonsa. Soooo weird.

Laihdutus ei ole nyt ollut to ja pe kuvioissa, mutta kävin tänään vaa'alla tsekkaamassa ettei paino ole noussut. Eipähän siinä mitään muutosta oikein, hivenen ylöspäin tuli, mutta alle 68kg. Tänään olen ihan laihdutellut, ei ole edes tehnyt mieli ruokaa tai herkkuja. Kohta alkaa maaliskuu ja 3kk jäljellä kesälomaan. Luulen, että olen aika lähellä tavoitettani silloin, jos vain pystyn pitämään tätä tahtia yllä.

Hämmentynyt olotila kaikinpuolin. Ajatus itsestä laihana on abstrakti. Ajatus siitä, että kaverini haluaisi olla jotain muuta kuin kaveri on.. hmm, tyhmä. Kuka nyt minun kanssani haluaisi olla.. En usko tuohon mahdollisuuteen. Hämmentynyt olotila stays on.

Edit. Tajusin äskön erittäin selvästi sen, että ilman tätä blogia olisin varmasti jo seonnut. Nyt pystyn vuodattamaan ajatukseni jonnekin enkä vain vatvo asioita päässäni. Minulla on ihanat lukijat, olen saanut vain ja ainoastaan asiallisia kommentteja ja tsempitystä. Kiitokset teille<3

Tired

Eilen sain hyvän idean ja lähdettiin kaverin kanssa vähän juomaan viisasten juomaa. Tosin, viisaammiksi ei tultu, tänään olen syönyt ties mitä maailman jäätävimpään krapulaan ja tuntuu, että kohta joku elin antaa periksi.

Nyt ei pysty sen enempää kirjoittamaan, hengissä ollaan edelleenkin, mutta huonossa hapessa. En taida juoda ennen vappua enää. Yhhh.

Mittanauha voitti

..ja vaaka suostui myöntämään tappionsa näyttäen lukua ~67,5kg! JESJESJES! Olen uusilla vesillä ja tuntuu niiiin hyvältä. Helmikuun tavoite selätetty ja nyt pitäisi miettiä uusi maaliskuuksi.. En voi sanoin kuvailla miten innoissani olen! Voin nähdä sieluni silmin vaa'an viisarin jäävän enää 65kiloon ja voi että! Unelmani tulee hetki hetkeltä todellisemmaksi. Sivupalkkiin ilmestyi myös vähän aika sitten kohdat 59-55kg, mutta en tiedä haluanko ruksittaa niitä. Täytyy katsoa kuinka tyytyväinen olen itseeni siinä 60 kilossa. Olen nyt myöskin puolen kilon päässä siitä, että lähtötilanteesta on lähtenyt 10kiloa, hienoa. Leijun taivaissa. AH.

Tänään sinne kaverille pitämään hauskaa :) Onneksi hän tietää suuripiirtein tästä syömisvammailustani, joten voin huoletta raahata omia ruokiani mukaan. En tykkää yllätyksistä ja haluan syödä tuttuja ja turvallisia asioita.

Eilen mieheke oli täällä synttäreiden takia ja hän aloitti taas mesoamisen kuinka minulla on jokin häiriö, kun en sortunut kakkuihin/pulliin/kekseihin. Voivoi, tämä fiilis on niin paljon parempi verrattuna pariin keksiin. En tiedä kauanko mieheni jaksaa katsella pienenevää minää, mutta omapahan on häviönsä sitten. Teen tämän itselleni, olen ansainnut olla ensimmäistä kertaa elämässäni laiha ja ehkä jopa nätti omasta mielestäni.

Vaaka vs. mittanauha

Paino mukamas noussut 0,5kg eli näytti 69kg. Voi huoh. Mahdotonta. En kuitenkaan vielä masennu, mittanauha kertoo vyötäröni pienenneen. Kumpaa siis uskoa? Ehkä tuo mittanauha kuitenkin on luotettavampi. Kai.

Tänään on tosiaan ne synttärit ja voi jeesus.. olen rättiväsynyt ja olo tuntuu kuumeiselta. Ei millään huvittaisi.. En jaksaisi nähdä miestäkään. Ihan kipeä olo.

Dohdih, kuumemittari sanoo 37.3 ja näin aikaisin aamusta. Luultavasti nousee kiva kuume illaksi.. ei kai muuta kuin buranaa nassuun. Nyt tuskin miekkonen tulee, kun olen kipeä. Hyvä juttu.. toivottavasti ei silti kauhean paljon tulisi illaksi kuumetta, sillä huomenna menisin sinne kaverille.. Ainoa hyvä asia tässä on se, että kipeänä tuskin tekee mieli yhtään mitään namnam pullia ja keksejä ja siten pysyn pienillä kaloreilla.

Saas nähdä minkälainen päivä tästäkin tulee..

Löytää itseään pala kerralta uudelleen

Tuntuu kuin olisin elänyt sumussa. Ihmisenä, ketä en oikeasti ole. Esittänyt, yrittänyt olla jotain muuta kuin olen. Voi miksi? Olen tuhlannut arvokkaita hetkiä liikaa. Kuuntelen pitkästä aikaa musiikkia kuulokkeista ja muistoistani palaa osa rytinällä takaisin. Kuinka ihanaa onkaan kuunnella kuulokkeilla, ah. Pääsee enemmän "mukaan" musiikkiin, eläytyy paremmin. Nyt harmittaa tämä identiteetin haku monien mutkien kautta, alan pikkuhiljaa tietämään ketä olen ja minne kuulun. Musiikki on orgastista. Miten hukkasinkin näin pahasti itseni? Rakastan olla villi kapinallinen teini. Mustiinpukeutuva angstinen gootti. Kalpea kuin kuu. Haluan pitkät hiukseni takaisin, minulla on syvä ikävä niitä. Suorastaan raastava, katselen kuvia niistä ajoista ja tekisi mieli itkeä. Ne olivat niin kauniit. Kasvattelen kokoajan näitä, mutta edistystä ei tunnu tapahtuvan..

Rakastanrakastanrakastan musiikkia. Sen avulla löysin uudestaan erittäin ison palan itseäni, joka oli hukassa. Ei ihme, että on ahdistanut ja jossain välissä jopa masentanut, kun on niin hukassa. Fiilikseni on nyt mahtava eikä ketään voi viedä sitä minulta. Olen OMA itseni!

Lacrimosa - The Phantom Of The Opera

Hiiiihtoloman tuskat

Doddih, nyt on vietetty vuosipäivää ja löhötty. Saldona vain yksi lipsahduspäivä; eilinen. Ei menty yli kulutuksen, mutta liian lähelle sitä. Nyt tuntuu hieman laihtuneeltakin, luultavasti kuitenkin kuvittelen.

Huomenna on synttärit, kaksoset täyttävät vuoden ja tarjolla on tietty keksejä, kakkua jne mielinmäärin. Saas nähdä kuinka kaukana niistä pystyn olemaan. Kakusta en edes tykkää, mutta keksit ja pullat ovat omnomnom. Ajattelin käydä huomenna vaa'allakin katsomassa mitä sille kuuluu. Elättelen toiveita helmikuun tavoitteeseen pääsystä. Kohta enään 3kk kesäloman alkuun ja pienempiin vaatekertoihin. Ketään ei ole muuten huomannut laihtumistani, paitsi tietenkin mieheni, joka dramatisoi asiaa. Tai eipähän ole ketään mitään ainakaan sanonut. Ei itseasiassa haittaa tippaakaan, se on jopa hyvä asia. Tulee vaivautunut olo, jos joku sanoo "Ohhoh, oletpas kaventunut! Ootko dietillä ollut?", en tykkää selitellä painoasioitani. Olen itseasiassa tietoisesti yrittänyt käyttää mm. koulussa paitoja, mitkä ovat isohkoja, jotta laihtumistani ei huomattaisi. Haluan pitää asian salassa niin pitkään kuin mahdollista.

Hiihtoloma on vaikeata aikaa laihduttaa, ei ole paljoakaan tekemistä ja sitten tulee tylsyyteen syötyä. Pitäisi kehitellä jtn aikaavievää puuhaa, jotta ajatukset menisivät pois ruuasta. Luultavasti menenkin keskiviikkona kaverilleni yöpymään ja pidetään niin hauskaa ettei ruokaa ehdi miettimäänkään :)

Eipä tässä muuta, en ole luovuttanut. Enkä aio luovuttaa. Minusta tulee laiha.

Yritys pelastaa päivä

Nyt tulee jos jonkinlaista valitusta. Ensinnäkin, menkat alkoivat. I-n-h-o-a-n niitä erittäin syvästi. Tunnen itseni likaiseksi ja turvonneeksi. Siksi toiseksi, annan itselleni aina sen siivellä luvan syödä herkkuja. Tekosyynä. "Mulla on menkat, tekee mieli suklaata!" Huoh. Toiseksi, nolasin itseni tänään koulussa. Vihaan esiintymistä ja tänään sitten piti pitää yksi juttu edessä ja se otetaan videolle. Okei, mä pystyn esiintymään luokalle, mutta että videoidaan se? NOWAY. Hajosin ihan palasiksi siellä ja voi luoja.. Hävettää. Se täytyy silti myöntää, että sitten kun ne pätkät katsottiin, niin en näyttänytkään ihan NIIIIN hirmuisen kamalalta kuin luulin.

Nyt tappelen itseni kanssa pilatako päivä syömällä liikaa vai ei. Nyt ei vaan millään jaksaisi miettiä näitä juttuja ja tekisi mieli vetää levyllinen suklaata naamariin. Ei oikeasti ole edes mitään syytä tälle, on vain huonompi päivä. Kuten opettajakin sanoi, "sulta loppui usko kesken". Niin, usko taas tänään hukassa. Usko laihempaan minään. Tosin miksi, sillä kävin aamulla vaa'alla kurkkimassa ja olen puolen kilon päässä helmikuun tavoitteestani? Nythän olisi aika tsempata, jotta saavutan sen?

Ehkä se huominen on tämän takana. Tiedän joutuvani syömään hallitsemattomasti kaloreita (ja olen huono arvioimaan ruuasta kaloreita). Ajattelin, että ehkä voisin mennä huomenna kunnon perinteiselle lenkille kuluttamaan vähän extraa, jos liikaa ahdistaa syömiset. Luultavasti olen silti aivan liian laiska lähteäkseni tuonne kylmään ja sitten vain makaan ison mahani kanssa kuin pieni possu itkien lihavuuttani.

Miten estää tämän päivän katastrofi? Hillitä himot? Päästä pois kuvitelmasta, että menkkojen aikana sallitaan päätön syöminen? En tiedä, en todellakaan tiedä.

Edit. Päivä ei paisunut katastrofiksi, kiitos kaverin kanssa olemisen. Huh huh, aika läheltä kylläkin piti.

Kärsimätön

Jännä miten päivä päivältä tunnen itseni isommaksi ja läskimmäksi, vaikka vaaka näyttääkin pienempiä lukuja. Lasken viikkoja kesään ja mietin kuinka monta kiloa ehdin vielä laihtua ennen sitä. Mietin oliko se ruisleipä juustolla liikaa. Mietin, että pitääkö peruskulutukseni paikkaansa ja pitäisi minun liikunnan vihaajan alkaa käymään lenkeillä, jotta saisin nopeammin pudotettua painoa. Leikittelen ajatuksella olla vuosipäivänä syömättä. Ajattelen 90% ajastani laihduttamista ja ruokaa. I'm going insane. Haluan vain niin kovasti olla laiha ja kaunis. Sellainen, jonka perään miehet katsovat. Ei sen takia, että olisi niin järkyttävä näky, vaan katseet olisivat himoikkaita. Haluan olla haluttava ja kadehdittava. Haluan tyhmän kaverini kauhuissaan huomaavan, että olenkin yhtäkkiä häntä laihempi -hän norsu. Miksi en voi olla yhtään tyytyväinen, olenhan sentään jo tiputtanut 8 kiloa! Eieiei, minä haluan enemmän ja enemmän. Pelottaa, että jossain vaiheessa minulta pettää kontrolli.

Tämän ajattelu tekee minut hulluksi, sillä tahtoisin myös puhua siitä. Kaikille, kokoajan. En voi, koska kukaan ei tajua, enkä oikeasti halua tämän olevan julkista, mutta silti minulla on tarve puhua. Ja sitten I have a confession to make, tahdon laihtua myöskin, jotta mieheni jättäisi minut. En halua tehdä itse sitä päätöstä, joten eikö olekkin helpompaa tehdä itseni epähaluttavaksi hänelle, ja sitten hän voi lopettaa suhteen? Säälittävää.

Miksei laihtuminen voi tapahtua nopeammin, olen niiiin malttamaton. Tulen hulluksi!

Once there was a girl...

Tänään on ollut kiireinen päivä. Koulusta päästyäni menin kaverin kanssa kaupunkiin etsimään sille farkkuja ja tuli siellä sitten kierreltyä hetki jos toinenkin. Heti kaverini lähdettyä, menin metsästämään itselleni niitä 31" tsemppifarkkuja. Löysinkin mieleiset! Tosin kauhean kauaa ne eivät voi olla thinspo -housut, sillä nyt jo menee nappi kiinni ilman, että täytyy sen suurempia operaatioita tehdä. Ovathan ne tiukat, mutta kuitenkin. Sitten olen vasta päässyt noiden kanssa tavoitteeseeni, kun housut eivät purista yhtään, vaan istuvat täydellisesti. Kävin myös hakemassa postista tilaamani Bronxin ihanat rockrock sandaalit. I'm so in loooove! Olisi jo kesä, että nuo pääsisivät käyttöön!

Tänä aamuisella ilosanomalla (69kg) on myös haittapuolensa. Nyt olen ihan paniikissa, jos paino sattuu nousemaan. Olen oikeasti todella huolissani siitä. Pelkään syödä. Se on tyhmää, koska osaanhan laskea kaloreita sekä tiedän paljonko saan syödä, niin etten lihoa, mutta silti tyhmä pääni on peloissaan? Haluan nyt vain niin kovasti laihtua. Olen erittäin päättäväinen tämän asian suhteen, haluan olla 18v täyttäessäni kevyempi kuin pitkään aikaan. Haluan ja olen.

Toisaalta tämä laihdutus saattaa mennä hieman yli. Yli sillä tavalla, että se on saanut jo sairaita piirteitä. Sen huomaan mm. pelosta lihota, vaikka tiedän ettei se ole mahdollista, ajatuksista oksentaa tahallisesti, ruuan lähes 24/7 ajattelusta jne.. Tämä ei ole yhtään hyvä juttu ja pyrinkin hiljentämään tyhmät ajatukset päästäni. En halua sairastua bulimiaan enkä muutenkaan tulla ihan pakkomielteiseksi. Haluan jatkossakin osata nauttia ruuasta ilman syyllisyyttä, mutta miten laihduttaa niin ettei ajaudu pikkuhiljaa sairaaksi, jos on jokotai -ihminen? Minä en tiedä. Minä en osaa laihduttaa terveellisesti. Haluaisin osata, mutta en osaa. Taino jos ihan rehellisiä ollaan, en halua laihduttaa terveellisesti. En pysty olemaan niin pitkäjänteinen ihminen, siitä ei tulisi yhtään mitään. Huoh.

Tiedostan sen etten välttämättä koskaan tule samaan normaalia suhdetta ruokaan. Joko syön sitä liikaa tai liian vähän. Se on jokotai. Ikuisesti(?).

Ps. 50. postaus! :)

Ab-so-fucking-lutely!

Nyt on maanantai (=paska päivä) aamu ja uskaltauduin silti vaa'alle! JESH, paino n. 69kg!!! Me so happyyy! Enään kilo niin pääsen "uusille vesille"!!! Olen niin onneissani! Olen myöskin taas normaalipainoisten kategoriassa ;).

Ja nyt myös pelkään kaksi kertaa enemmän sitä vuosipäivää ja syömistä. Voi pee.