2. syyskuuta 2009

Nothing to say


Taas on ollut oikeasti ihan hirveä päivä. Viime yönä en saanut mitenkään unta ja pyörein vaan sängyssä tuskastuneena. Ei ollut nälkä, mutta heikotti kauheasti ja tunsin itseni niin heikoksi, mikä vaikeutti jostain syystä nukkumista. Siinä puoli kahden maissa kai nukahdin ja herätys seitsemältä, jee. Aivan nukuksissa ja vieläkin heikottaen pakotin itseni kouluun ja lähestulkoon nukuin pystyyn fysiikan tunnilla. Oli pakko mennä syömään, niin heikko olo oli. En nyt mitään jätti-isoa annosta ruokaa vetänyt, mutta liikaa kumminkin. Nuo lähes syömättömyys -päivät ei vissiin ole tehty meikäläiselle. Tulipahan jälkeenpäin mieleen, että olisin välttynyt syömästä kouluruokaa jos olisin ennen kouluun lähtöä syönyt yhden 48kcal jogurtin! Arse sentään, miten voi ollakin niin aasi.

Laihdutus on muuten paljon helpompaa itsevihan kourissa. Silloin kieltää itseltään syömiset, jotta tuntisi olonsa paremmaksi ja onnistujaksi, mutta jos hippasenkin on tyytyväinen itseensä niin luisuu homma heti käsistä. Eihän sen niin kuuluisi olla? Niinhän se silti menee, ainakin minun kohdallani. Täytyy aina muistutukseksi puristella läskejäni ja ahtautua kokoa liian pieneen mekkoon tms, jotta muistan olevani oikeasti aikamoinen läski. Mulla meinaan on kohtuu vääristynyt omakuva, miellän itseni laihemmaksi mitä olen. Jännä juttu sekin, kuvista sitten tajuaa kuinka karu todellisuus oikeasti on :D



Ääh, vieläkin nukuttaa ja tahtoisin hakea battery strippedin kaupasta, mutta siinäkin on kaloreita ja en haluaisi tänään enään yhtään kaloria sisääni. Täytyy vaan juoda vettä ja ehkä pepsi maxia voisi hakea (jos jaksaa).

Ja huomenna taas kärsimys(lukio)päivä.. Sekään ei yhtään innosta. Täytyisi lukea ruotsin sanakokeeseen, mutta vihaan ruotsia. Tekisi vain mieli hautautua peiton alle ja soittaa terkkarille (taas), että olen kipeänä. Sitten ei tarvitsisi tehdä typeriä läksyjä saati sitten raahautua ihmisten ilmoille. Onneksi viikko on lähes ohi, enään huominen ja sitten perjantaina se yksi tunti ja sen jälkeen, I'M FREE!

Viikonlopusta en taaskaan tiedä miten tehdään, tuleeko Herra X tälläkertaa tänne, vai menenkö taas sinne. Saas nähdä.. luulen vähän, että minä joudun taas liikuttamaan arseani sinnepäin. Viikonloput menevät niin nopeasti aina, että tuntuu kuin sitä ei olisi ollutkaan. Ihan pyllystä. Joku saisi kyllä tuoda uudistuksena 4 -päiväisen viikonlopun!

Kouluruokamättö:
-vihersalaattia jtn 2dl?
-kinkkukiusausta 0,5-1dl
-JÄLKKÄRIKSI -.- jtn marjavaahtoa pieni köntsä

Kaloreita en tiedä, enkä luota kiloklubiin, joka sanoisi kaloreiksi jtn 320, ihan varmasti vähintään 400kcal!

Edit. päivä meni totaaaalisen penkin alle, syötynä ties mitä ja halkean. Nyt täytyy miettiä joku ruokasuunnitelma, jotta huomisesta alkaen pysyisin taas täysin ruodussa ilman tälläisiä totaalirepsahduksia. Jäätävä morkkis, vittu!

Ei kommentteja: