Elämä jatkuu

Krapulasta ollaan päästy, jäljelle on ainoastaan jäänyt turkasen kipeät lihakset. Täytyy myöntää, että oli kiva pitkästä aikaa juoda ja pitää hauskaa. Eka kerta tämän vuoden puolella. Illan mittaa tuli juotua n. 5kaljaa, 3 siideriä ja pari mietoa viinapaukkua. Oltiin pienellä porukalla kaverin luona ja juotiin aamukymmeneen saakka, olin kohtalaisen pöllyissä. Kaikki muut lähtivät silloin aamulla, mutta minä jäin kämpän omistajan (kaveri mies) kanssa sinne. En muista paljoakaan aamusta, mutta se kaverini kuitenkin raahasi minut jotenkin makuuhuoneeseen, koska olin sammunut sohvalle. Sieltä sitten heräsin kolmen tunnin kuluttua ja olin kys. kaverini kainalossa. Hämmentävää. Ollaan tunnettu ~5 vuotta, ja koskaan ei olla suudeltu tms. Ihan kaveripohjalla siis. Eikä me oikeastaan hirveän läheisiä olla, mitä nyt ollaan n. vuoden sisällä lähennytty huomattavasti. Hänen kainalossa oli niin selittämättömän turvallinen ja hyvä olo. Nyt en tiedä sitten, mitä hän miettii.. Haluaako olla kaveri vai jotain muuta. En tiedä mitä ajatella tästä itsekkään. Lähekkäin nukkuminen kyllä lähensi meitä. Hän on ennekin kyllä avautunut minulle asioista, joita hän ei kenelle vain kerro. Luultavasti hän pitää minua vain hyvänä kaverina, that's it. Kaverina, jolle voi avautua luotettavasti ilman, että porukkamme muut osapuolet saavat tiedon niistä asioista. Herättyämme oli ihan normaali olo krapulaa lukuunottamatta ja hänkin käyttäytyi ihan luontevasti. Ihan kuin se olisi täysin normaalia, että nukuimme lähekkäin ja hän oli ottanut minut kainaloonsa. Soooo weird.

Laihdutus ei ole nyt ollut to ja pe kuvioissa, mutta kävin tänään vaa'alla tsekkaamassa ettei paino ole noussut. Eipähän siinä mitään muutosta oikein, hivenen ylöspäin tuli, mutta alle 68kg. Tänään olen ihan laihdutellut, ei ole edes tehnyt mieli ruokaa tai herkkuja. Kohta alkaa maaliskuu ja 3kk jäljellä kesälomaan. Luulen, että olen aika lähellä tavoitettani silloin, jos vain pystyn pitämään tätä tahtia yllä.

Hämmentynyt olotila kaikinpuolin. Ajatus itsestä laihana on abstrakti. Ajatus siitä, että kaverini haluaisi olla jotain muuta kuin kaveri on.. hmm, tyhmä. Kuka nyt minun kanssani haluaisi olla.. En usko tuohon mahdollisuuteen. Hämmentynyt olotila stays on.

Edit. Tajusin äskön erittäin selvästi sen, että ilman tätä blogia olisin varmasti jo seonnut. Nyt pystyn vuodattamaan ajatukseni jonnekin enkä vain vatvo asioita päässäni. Minulla on ihanat lukijat, olen saanut vain ja ainoastaan asiallisia kommentteja ja tsempitystä. Kiitokset teille<3

Tired

Eilen sain hyvän idean ja lähdettiin kaverin kanssa vähän juomaan viisasten juomaa. Tosin, viisaammiksi ei tultu, tänään olen syönyt ties mitä maailman jäätävimpään krapulaan ja tuntuu, että kohta joku elin antaa periksi.

Nyt ei pysty sen enempää kirjoittamaan, hengissä ollaan edelleenkin, mutta huonossa hapessa. En taida juoda ennen vappua enää. Yhhh.

Mittanauha voitti

..ja vaaka suostui myöntämään tappionsa näyttäen lukua ~67,5kg! JESJESJES! Olen uusilla vesillä ja tuntuu niiiin hyvältä. Helmikuun tavoite selätetty ja nyt pitäisi miettiä uusi maaliskuuksi.. En voi sanoin kuvailla miten innoissani olen! Voin nähdä sieluni silmin vaa'an viisarin jäävän enää 65kiloon ja voi että! Unelmani tulee hetki hetkeltä todellisemmaksi. Sivupalkkiin ilmestyi myös vähän aika sitten kohdat 59-55kg, mutta en tiedä haluanko ruksittaa niitä. Täytyy katsoa kuinka tyytyväinen olen itseeni siinä 60 kilossa. Olen nyt myöskin puolen kilon päässä siitä, että lähtötilanteesta on lähtenyt 10kiloa, hienoa. Leijun taivaissa. AH.

Tänään sinne kaverille pitämään hauskaa :) Onneksi hän tietää suuripiirtein tästä syömisvammailustani, joten voin huoletta raahata omia ruokiani mukaan. En tykkää yllätyksistä ja haluan syödä tuttuja ja turvallisia asioita.

Eilen mieheke oli täällä synttäreiden takia ja hän aloitti taas mesoamisen kuinka minulla on jokin häiriö, kun en sortunut kakkuihin/pulliin/kekseihin. Voivoi, tämä fiilis on niin paljon parempi verrattuna pariin keksiin. En tiedä kauanko mieheni jaksaa katsella pienenevää minää, mutta omapahan on häviönsä sitten. Teen tämän itselleni, olen ansainnut olla ensimmäistä kertaa elämässäni laiha ja ehkä jopa nätti omasta mielestäni.

Vaaka vs. mittanauha

Paino mukamas noussut 0,5kg eli näytti 69kg. Voi huoh. Mahdotonta. En kuitenkaan vielä masennu, mittanauha kertoo vyötäröni pienenneen. Kumpaa siis uskoa? Ehkä tuo mittanauha kuitenkin on luotettavampi. Kai.

Tänään on tosiaan ne synttärit ja voi jeesus.. olen rättiväsynyt ja olo tuntuu kuumeiselta. Ei millään huvittaisi.. En jaksaisi nähdä miestäkään. Ihan kipeä olo.

Dohdih, kuumemittari sanoo 37.3 ja näin aikaisin aamusta. Luultavasti nousee kiva kuume illaksi.. ei kai muuta kuin buranaa nassuun. Nyt tuskin miekkonen tulee, kun olen kipeä. Hyvä juttu.. toivottavasti ei silti kauhean paljon tulisi illaksi kuumetta, sillä huomenna menisin sinne kaverille.. Ainoa hyvä asia tässä on se, että kipeänä tuskin tekee mieli yhtään mitään namnam pullia ja keksejä ja siten pysyn pienillä kaloreilla.

Saas nähdä minkälainen päivä tästäkin tulee..

Löytää itseään pala kerralta uudelleen

Tuntuu kuin olisin elänyt sumussa. Ihmisenä, ketä en oikeasti ole. Esittänyt, yrittänyt olla jotain muuta kuin olen. Voi miksi? Olen tuhlannut arvokkaita hetkiä liikaa. Kuuntelen pitkästä aikaa musiikkia kuulokkeista ja muistoistani palaa osa rytinällä takaisin. Kuinka ihanaa onkaan kuunnella kuulokkeilla, ah. Pääsee enemmän "mukaan" musiikkiin, eläytyy paremmin. Nyt harmittaa tämä identiteetin haku monien mutkien kautta, alan pikkuhiljaa tietämään ketä olen ja minne kuulun. Musiikki on orgastista. Miten hukkasinkin näin pahasti itseni? Rakastan olla villi kapinallinen teini. Mustiinpukeutuva angstinen gootti. Kalpea kuin kuu. Haluan pitkät hiukseni takaisin, minulla on syvä ikävä niitä. Suorastaan raastava, katselen kuvia niistä ajoista ja tekisi mieli itkeä. Ne olivat niin kauniit. Kasvattelen kokoajan näitä, mutta edistystä ei tunnu tapahtuvan..

Rakastanrakastanrakastan musiikkia. Sen avulla löysin uudestaan erittäin ison palan itseäni, joka oli hukassa. Ei ihme, että on ahdistanut ja jossain välissä jopa masentanut, kun on niin hukassa. Fiilikseni on nyt mahtava eikä ketään voi viedä sitä minulta. Olen OMA itseni!

Lacrimosa - The Phantom Of The Opera

Hiiiihtoloman tuskat

Doddih, nyt on vietetty vuosipäivää ja löhötty. Saldona vain yksi lipsahduspäivä; eilinen. Ei menty yli kulutuksen, mutta liian lähelle sitä. Nyt tuntuu hieman laihtuneeltakin, luultavasti kuitenkin kuvittelen.

Huomenna on synttärit, kaksoset täyttävät vuoden ja tarjolla on tietty keksejä, kakkua jne mielinmäärin. Saas nähdä kuinka kaukana niistä pystyn olemaan. Kakusta en edes tykkää, mutta keksit ja pullat ovat omnomnom. Ajattelin käydä huomenna vaa'allakin katsomassa mitä sille kuuluu. Elättelen toiveita helmikuun tavoitteeseen pääsystä. Kohta enään 3kk kesäloman alkuun ja pienempiin vaatekertoihin. Ketään ei ole muuten huomannut laihtumistani, paitsi tietenkin mieheni, joka dramatisoi asiaa. Tai eipähän ole ketään mitään ainakaan sanonut. Ei itseasiassa haittaa tippaakaan, se on jopa hyvä asia. Tulee vaivautunut olo, jos joku sanoo "Ohhoh, oletpas kaventunut! Ootko dietillä ollut?", en tykkää selitellä painoasioitani. Olen itseasiassa tietoisesti yrittänyt käyttää mm. koulussa paitoja, mitkä ovat isohkoja, jotta laihtumistani ei huomattaisi. Haluan pitää asian salassa niin pitkään kuin mahdollista.

Hiihtoloma on vaikeata aikaa laihduttaa, ei ole paljoakaan tekemistä ja sitten tulee tylsyyteen syötyä. Pitäisi kehitellä jtn aikaavievää puuhaa, jotta ajatukset menisivät pois ruuasta. Luultavasti menenkin keskiviikkona kaverilleni yöpymään ja pidetään niin hauskaa ettei ruokaa ehdi miettimäänkään :)

Eipä tässä muuta, en ole luovuttanut. Enkä aio luovuttaa. Minusta tulee laiha.

Yritys pelastaa päivä

Nyt tulee jos jonkinlaista valitusta. Ensinnäkin, menkat alkoivat. I-n-h-o-a-n niitä erittäin syvästi. Tunnen itseni likaiseksi ja turvonneeksi. Siksi toiseksi, annan itselleni aina sen siivellä luvan syödä herkkuja. Tekosyynä. "Mulla on menkat, tekee mieli suklaata!" Huoh. Toiseksi, nolasin itseni tänään koulussa. Vihaan esiintymistä ja tänään sitten piti pitää yksi juttu edessä ja se otetaan videolle. Okei, mä pystyn esiintymään luokalle, mutta että videoidaan se? NOWAY. Hajosin ihan palasiksi siellä ja voi luoja.. Hävettää. Se täytyy silti myöntää, että sitten kun ne pätkät katsottiin, niin en näyttänytkään ihan NIIIIN hirmuisen kamalalta kuin luulin.

Nyt tappelen itseni kanssa pilatako päivä syömällä liikaa vai ei. Nyt ei vaan millään jaksaisi miettiä näitä juttuja ja tekisi mieli vetää levyllinen suklaata naamariin. Ei oikeasti ole edes mitään syytä tälle, on vain huonompi päivä. Kuten opettajakin sanoi, "sulta loppui usko kesken". Niin, usko taas tänään hukassa. Usko laihempaan minään. Tosin miksi, sillä kävin aamulla vaa'alla kurkkimassa ja olen puolen kilon päässä helmikuun tavoitteestani? Nythän olisi aika tsempata, jotta saavutan sen?

Ehkä se huominen on tämän takana. Tiedän joutuvani syömään hallitsemattomasti kaloreita (ja olen huono arvioimaan ruuasta kaloreita). Ajattelin, että ehkä voisin mennä huomenna kunnon perinteiselle lenkille kuluttamaan vähän extraa, jos liikaa ahdistaa syömiset. Luultavasti olen silti aivan liian laiska lähteäkseni tuonne kylmään ja sitten vain makaan ison mahani kanssa kuin pieni possu itkien lihavuuttani.

Miten estää tämän päivän katastrofi? Hillitä himot? Päästä pois kuvitelmasta, että menkkojen aikana sallitaan päätön syöminen? En tiedä, en todellakaan tiedä.

Edit. Päivä ei paisunut katastrofiksi, kiitos kaverin kanssa olemisen. Huh huh, aika läheltä kylläkin piti.

Kärsimätön

Jännä miten päivä päivältä tunnen itseni isommaksi ja läskimmäksi, vaikka vaaka näyttääkin pienempiä lukuja. Lasken viikkoja kesään ja mietin kuinka monta kiloa ehdin vielä laihtua ennen sitä. Mietin oliko se ruisleipä juustolla liikaa. Mietin, että pitääkö peruskulutukseni paikkaansa ja pitäisi minun liikunnan vihaajan alkaa käymään lenkeillä, jotta saisin nopeammin pudotettua painoa. Leikittelen ajatuksella olla vuosipäivänä syömättä. Ajattelen 90% ajastani laihduttamista ja ruokaa. I'm going insane. Haluan vain niin kovasti olla laiha ja kaunis. Sellainen, jonka perään miehet katsovat. Ei sen takia, että olisi niin järkyttävä näky, vaan katseet olisivat himoikkaita. Haluan olla haluttava ja kadehdittava. Haluan tyhmän kaverini kauhuissaan huomaavan, että olenkin yhtäkkiä häntä laihempi -hän norsu. Miksi en voi olla yhtään tyytyväinen, olenhan sentään jo tiputtanut 8 kiloa! Eieiei, minä haluan enemmän ja enemmän. Pelottaa, että jossain vaiheessa minulta pettää kontrolli.

Tämän ajattelu tekee minut hulluksi, sillä tahtoisin myös puhua siitä. Kaikille, kokoajan. En voi, koska kukaan ei tajua, enkä oikeasti halua tämän olevan julkista, mutta silti minulla on tarve puhua. Ja sitten I have a confession to make, tahdon laihtua myöskin, jotta mieheni jättäisi minut. En halua tehdä itse sitä päätöstä, joten eikö olekkin helpompaa tehdä itseni epähaluttavaksi hänelle, ja sitten hän voi lopettaa suhteen? Säälittävää.

Miksei laihtuminen voi tapahtua nopeammin, olen niiiin malttamaton. Tulen hulluksi!

Once there was a girl...

Tänään on ollut kiireinen päivä. Koulusta päästyäni menin kaverin kanssa kaupunkiin etsimään sille farkkuja ja tuli siellä sitten kierreltyä hetki jos toinenkin. Heti kaverini lähdettyä, menin metsästämään itselleni niitä 31" tsemppifarkkuja. Löysinkin mieleiset! Tosin kauhean kauaa ne eivät voi olla thinspo -housut, sillä nyt jo menee nappi kiinni ilman, että täytyy sen suurempia operaatioita tehdä. Ovathan ne tiukat, mutta kuitenkin. Sitten olen vasta päässyt noiden kanssa tavoitteeseeni, kun housut eivät purista yhtään, vaan istuvat täydellisesti. Kävin myös hakemassa postista tilaamani Bronxin ihanat rockrock sandaalit. I'm so in loooove! Olisi jo kesä, että nuo pääsisivät käyttöön!

Tänä aamuisella ilosanomalla (69kg) on myös haittapuolensa. Nyt olen ihan paniikissa, jos paino sattuu nousemaan. Olen oikeasti todella huolissani siitä. Pelkään syödä. Se on tyhmää, koska osaanhan laskea kaloreita sekä tiedän paljonko saan syödä, niin etten lihoa, mutta silti tyhmä pääni on peloissaan? Haluan nyt vain niin kovasti laihtua. Olen erittäin päättäväinen tämän asian suhteen, haluan olla 18v täyttäessäni kevyempi kuin pitkään aikaan. Haluan ja olen.

Toisaalta tämä laihdutus saattaa mennä hieman yli. Yli sillä tavalla, että se on saanut jo sairaita piirteitä. Sen huomaan mm. pelosta lihota, vaikka tiedän ettei se ole mahdollista, ajatuksista oksentaa tahallisesti, ruuan lähes 24/7 ajattelusta jne.. Tämä ei ole yhtään hyvä juttu ja pyrinkin hiljentämään tyhmät ajatukset päästäni. En halua sairastua bulimiaan enkä muutenkaan tulla ihan pakkomielteiseksi. Haluan jatkossakin osata nauttia ruuasta ilman syyllisyyttä, mutta miten laihduttaa niin ettei ajaudu pikkuhiljaa sairaaksi, jos on jokotai -ihminen? Minä en tiedä. Minä en osaa laihduttaa terveellisesti. Haluaisin osata, mutta en osaa. Taino jos ihan rehellisiä ollaan, en halua laihduttaa terveellisesti. En pysty olemaan niin pitkäjänteinen ihminen, siitä ei tulisi yhtään mitään. Huoh.

Tiedostan sen etten välttämättä koskaan tule samaan normaalia suhdetta ruokaan. Joko syön sitä liikaa tai liian vähän. Se on jokotai. Ikuisesti(?).

Ps. 50. postaus! :)

Ab-so-fucking-lutely!

Nyt on maanantai (=paska päivä) aamu ja uskaltauduin silti vaa'alle! JESH, paino n. 69kg!!! Me so happyyy! Enään kilo niin pääsen "uusille vesille"!!! Olen niin onneissani! Olen myöskin taas normaalipainoisten kategoriassa ;).

Ja nyt myös pelkään kaksi kertaa enemmän sitä vuosipäivää ja syömistä. Voi pee.

Valentine's day

Olen niiiiin täynnä jo tätä talvea. En voi käsittää miten jaksan kesään saakka, siihen on vielä niin pitkä aika. Tähän aikaan talvesta on kauhean synkkä olo. Vaikka alkaakin pikkuhiljaa aamut olemaan valoisempia jne, mutta tämä pitkä talvi on uuvuttanut minut. Sitten kun näen vihertävää ruohoa ja ensimmäisen kärpäsen, tulen olemaan euforisessa tilassa. Silloin herään tästä talviunesta.

Tänään on kuten tiedämme, ystävänpäivä. Lähdin mieheltä jo aikaisin, koska tiesin ettei mtn erikoista ollut tiedossa ja jostain syystä alkoi ärsyttämään se tieto. Aina etukäteen mietin, että ei se mitään haittaa, tyhmä päivä muutenkin. Ja sitten kuitenkin päädyn paskaan mielentilaan, kun ei ole mitään romanttista hömppää. Tyhmä ihmismieli. Kahden päivän päästä meillä on vuosipäivä ja sitten seuraavana viikonloppuna pitäisi sitä juhlistaa. Minua ei vain nappaa yhtään.. Miehen pitäisi tehdä jtn ruokaa, mutta syöminen ei inspaa. Eikä muutenkaan mikään. Viime vuonnakin vuosipäivä päätyi siihen, että ei tehty mitään. Mökötin kokopäivän, ei puhuttu sanaakaan. Ei edes "hyvää vuosipäivää" sanottu.

Paino oli tosiaan perjantaiaamuna n. tasan 70kg. Vihdoinkin. Enää kaksi kiloa ja sitten pääsen "uusille vesille" (=en ole koskaan laihduttaessa päässyt 68 alitse). En malttaisi odottaa. Olen niin täpinöissäni. Tahdon olla laiha!

Edit. Juuri tällähetkellä tuntuu siltä, että olen tässä projektissani koko sydämellä mukana. Tahtoni on vahva enkä meinaa luovuttaa taas. Eräs kaverini joskus pari vuotta sitten kommentoi painoasioihini, "Ootas vaan kun oot 18, oot hoikka ja pidät tiukkoja pvc -housuja." En välttämättä tule pitämään pvc -housuja ikinä, mutta minusta tulee laiha, oikeasti. Mikään ei ole esteenä sille. Ja tuskin olen 18 vuotta täyttäessäni (toukokuussa) päässyt tavoitteeseeni, mutta olen kuitenkin jo lähempänä sitä. Nyt on luottavainen olo.

Edit2. Oon itseasiassa kohtuu paniikissa siitä seuraavasta viikonlopusta ja syömisestä. En halua saada aikaan miehelle pahaa mieltä syömättä jättämisellä (=ei tule kysymykseenkään), mutta en halua syödäkkään! Yritän nyt painaa kallooni ettei yksi päivä tuhoa kaikkea, kun tuskin kalorit menevät edes kulutuksen yli. Ahdistaa vaan niin maan saatanasti. Miksi sen täytyy olla jo nyt? Miksimiksimiksi?!

Vähän motivaatiota, anyone???

Eilinen lähti lapasista, tämä on niin tätä. En edes keksi mitään selitystä, sellaista ei löydy. En tiedä kaloreista eikä voisi paljoa kiinnostaakkaan. En ole laskenut viikkoisinkaan enään kaloreita, menee paljon paremmin ilman. Paitsi nyt ehkä olisi syytä, kun paino ei tipu.. Ei, en silti ala siihen. En vain jaksa sitä nyhertämistä.

Tänään kevyemmillä eväillä ja viikonloppunakin ollaan sitten siivosti. JOS joskus tämä elopaino suvaitsisi pienetä taas. Muutin helmikuun tavoitettakin, enään se ei ole "alle 68 kilon", vaan päästä edes siihen 68kiloon. Juuri nyt nimittäin pienikin laihtuminen tuntuu epärealistiselta toiveelta. Junnaan vain paikoillani. Ärsyttävää.

Tosiaan, hain koulun jälkeen paketin postista, jossa oli uusi kesätakki. Sovitin sitä ja se on ihana. Ja aivan hitusen liian tiukka. Kyllä se nyt kiinni meni jne, mutta tiedän sen näyttävän niiiiin paljon paremmalta, jos (kun) laihdun n. 3-5kiloa. Joten on aivan pakko laihtua sen verran kesäksi, muuten ei hyvä heilu. Yritän hakea tuosta motivaatiota vaikka sitten ihan väkisin.

En tiedä miksei nyt vaan jaksa miettiä laihduttamista. Tai jaksaa, mutta tulee vain epätoivoinen olo ja ajatus etten koskaan tule laihtumaan tästä enempää, olen ikuinen rasvapallero. Plääh. Toivon niiiin hartaasti, että viikonlopun jälkeen painoni olisi laskenut, jos ei ole, en pysty takaamaan mitä sitten teen.

Ja huonolle aamulle jatkoa

Kuten tarkkasilmäiset lukijatkin saattoivat huomata, blogini oli tänään sekä pelkästään näkyvissä minulle/yksi postaus ja muuttoilmoitus näkyvissä ainoastaan. Rakas siskoni meni tonkimaan sivuhistoriaani, koska vahingossa menin möläyttämään jokin aika sitten kirjoittavani blogia. Kieltämättä, kilahdin ihan totaalisesti. Olin niiiiiin vihainen etten muista milloin viimeksi olisi kiehunut niin paljon yli. Vaikka laitoin blogin takaisin näkyväksi, SISKO en anna sinulle ikinä anteeksi, jos jatkat lukemista. ÄLÄ IKINÄ ENÄÄN TULE TÄNNE. Tämä on minun piilopaikkani, etkä toivon mukaan halua sitä minulta riistää. Painoni ja laihdutukseni ovat minulle erittäin henkilökohtainen asia, sillä olen aina ollut ylipainoinen jne. En tahdo kenenkään tuttuni/läheiseni tietävän mm. paljonko painan. Vielä kerran, ÄLÄ TULE ENÄÄN TÄNNE.

Olisi ehkä ollut helpompaa vaihtaa kokonaan blogia ja laittaa salatuksi, mutta olen jo ehtinyt tavallaan kiintyä tähän blogiin. Ja onhan se hauska, että joku muukin lukee tekstejäni, eikä nämä vain näy minulle. Silti, pieni kammo jäi tästä. Ainakin hetken aikaa kirjoitteluni tulee olemaan hieman varovaisempaa. Pelkään kuollakseni, että joku kaverinikin saattaa lukea tätä.. Anonyyminä on niin vaikea pysyä.

Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

Ps. Jos tilaat blogiani blogilistan kautta, niin täytyy tilata uusiksi. Ehdein jo poistamaan tämän blogin sieltä kiihdyksissäni ja nyt sitten kaikki tilaajat menivät, kun laitoin tämän uusiksi sinne.

I knew it

Paino jumittaa samassa. Todella huono aamu. En tiedä mitä teen väärin, mutta ottaa päähän. Ärsyttävää.

Fifty-fifty feeling

Olen ihan sairaan väsynyt. Kohta nukkumaan, tulin vain nopeasti kirjoittamaan pari juttua ylös.

Elikkä asioita, joista olen juuri nyt iloinen:

-Opiskelu ei tunnu liian haastavalta
-Rästiin jääneetkään kurssit eivät tunnu ylivoimaisilta, kyllä saan ne suoritettua
-Olin ajatellut väärin, vuosipäivän juhlinta on vasta tätä seuraava viikonloppuna (pelastus)

Asioita, joista en ole yhtään iloinen:

-Tuntuu, että söisin jokapäivä ihan liikaa, vaikka en nyt oikeasti syö niiiin kauheasti
-Kaikissa vaatteissa ahdistaa, vaikka kilojakin on jo tippunut
-Huominen painon tsekkaus.. Luultavasti en ole laihtunut yhtään, vaikka kaikenjärjen mukaan ainakin vähän olisi pitänyt lähteä.

Aika tasapuolinen olotila siis. Kohta sinne nukkumaan, ihan tajuton väsy. Mulla on vielä ihana lukkarikin, joka aamu kasiin<3 En ole kyllä yhtään aamuihmisiä, en sitten lainkaan..

Sleep tight!

Back to black

Taas kotiuduttu viikonlopun vietosta. Vaikka mitään kummallista ei tapahtunukkaan, niin mieleni sai paljon uutta pohdittavaa. Ruokien kanssa meni ihan jees, ei mitään ylilyöntejä ainakaan, mutta pohdintani ei liity (ihme kyllä) ruokaan sitten yhtään.

Kuten olen kertonut täällä aikaisemmin, mieheni on minua 12 vuotta vanhempi. Olemme aina silloin tällöin puhuneet mm. lapsista, suuremmasta sitoutumisesta ja sen sellaisesta. Mieheni ei kuulemma tule koskaan ikinä haluamaan lasta. Ja se laittoi minut miettimään, että koska minä haluan lapsen joskus tulevaisuudessa (en todellakaan meinaa ihan lähitulevaisuudessa, mutta kummiskin), niin onko tässä suhteessa järkeä? Onko tämä suhde ilman tulevaisuutta? Rakastan häntä paljon ja pidän hänen lähellään olosta, enkä haluaisi erota, mutta onko tämä järkevää ylläpitää suhdetta, josta ei välttämättä tule koskaan saamaan sitä mitä haluaa? Ja onko väärin jatkaa, vaikka on lähes varma eron tulevan tämän takia? I don't know, I'm so confused right now.

En kuitenkaan meinaa mitään radikaalia tehdä, mutta pohdinpa vain. Antaa ajan kulua ja katsotaan sitten myöhemmin? Suoraan sanottuna ei huvittaisi yhtään olla sinkku. Sitten ei ole aina paikkaa minne mennä, kun on lohduton olo eikä syliä mihin nukahtaa. Vihaan muutenkin deittailua, voiko typerämpää olla? Se vie viimeisetkin itsetunnon rippeet ihmiseltä.

Ja sitten tästä pääsemmekin kysymykseen, että haluanko pysyä hänen kanssaan vain sen takia, etten halua/jaksa ryhtyä deittailemaan uusia ja aloittamaan kaiken alusta? Huoh. En tosiaankaan tiedä. Vaikeita asioita nämä parisuhteet..

Ja sitten tuosta otsikosta, minulla on mm. pukeutumisessa kausia. 7-9 luokat olin täysin mustissa ja sitten tähän asti (eli toiselle vuodelle amiksessa) olen käyttänyt mustan lisäksi muitakin värejä ja jättänyt rock -tyylini melkein kokonaan unohduksiin. Kokoajan olen silti kuunnellut samaa raskasta musiikkiani. Nyt on taas aika palata mustaan..Se tuntuu hyvältä. En pidä yhtään itsestäni "taviksena". En halua näyttää vain yhdeltä "veromoda kopiolta", kuin muutkin. En mm. pysty olemaan enään ruskeassa tukassa, se on niin tylsä. Tällähetkellä omistan violetinpunaisen tukan, enkä ole ajatellut ihan hetkeen vaihtaa väriä. Ihanaa pitää taas vaatteita, joissa tuntee olonsa niin kotoisaksi.

Pääasiallisesti tämä on laihdutusblogi, jotenjoten.. Kai pitäisi hypätä taas tiistai aamuna vaa'alle näkemään isoja lukuja. En ole ihan 100% keskittynyt tähän projektiin, mikä on vähän huono homma. Tulee vähän liikaa päiviä, jolloin tulee syötyä ajateltua enemmän jne. Toivon lähestyvän kevään herättävän minut tästä pienestä horrostilasta, jotta olisin kesäksi hieman pienempi.

Relax, take it easy

Eilinen meni huonosti syömisten kanssa. Annoin itseni jännittyneenä vetää naamariini karkkia tuhottomasti. Tai ainakin kulutukseni verran. Eipä siitä sen enempää, aina ei voi onnistua. Tänään on päivä uusi ja hyvin on mennyt. Ruuat pysyneet hyvissä uomissa ja äsken tulin piiiitkästä saunasta. Ihanaa kuoria koko kroppa ja sen jälkeen rasvata se hyväntuoksuisella kosteusvoiteella! <3 Luksusta! Itseään täytyy muistaa helliä, en rehellisesti sanottuna muista milloin viimeksi olisi ollut näin rento olo. Vielä asteen rentouttavampaa tästä teki sen, että koko koti on tyhjä. Hiljaisuutta. Rauhaa. Koko päivän. Ah!

Yleensä olen tässä painossa alkanut lipsumaan herkkujen puolelle takaisin ja sitten, kun kerran lipsuttu, niin laihdutus on sitten jäänyt siihen. Vaikka olen nytkin herkutellut (esim. eilen) niin ajatustapani on muuttumassa. En vedä niin kauheita kilareita, vaan tyynesti (yritän) muistuttaa itselleni ettei yksi päivä voi pilata tätä. Se on vain yksi päivä, seuraavana päivänä sitten paremmin. Olen onnellinen tästä asiasta ja tämä voi olla läpimurto. Minun täytyy ymmärtää ja SISÄISTÄÄ, että laihdutus ei kaadu siihen mässäilyyn, vaan sieltä voi vielä nousta ja jatkaa yhtä tarmokkaana kuin aloittaessakin. Täytyy tulla lukemaan tätä postausta, jos jossain vaiheessa alkaa usko loppumaan :D

Kuten varmaan postauksesta voi päätellä, olen hyvin iloinen ja onnellinen juuri tällä hetkellä. Huomenna alkaa viikonloppu ja saan kellitellä kullan kainalossa. Saan olla ihan täysin oma itseni ja nauttia hyvää sorbettia odottaen kesää. Nyt on hyvä fiilis!

PS. Kuukausi kulunut uudesta aloituksesta! Jeejee!

Suku on pahin

Heräilin n. 20 min sitten. Oli aikamoinen työ, että pystyi nukkumaan täällä melussa noin kauan. I'm the master! Tuli hyvä fiilis, kun uskaltauduin vaa'alle, joka näytti lukua ~70,8kg! Huom. NOIN. Pääsimpäs siis tammikuun tavoitteeseeni, vaikka pelkäsin pahinta! Ou jea!

Kun menin hyväntuulisena ylös, jossain vaiheessa rakas käymään tullut siskoni lohkaisi "Nii, et sä kyl ookka puntaril hetkeen käyny" ja virnisti. Viuuuuuuu, siinä meni se hyväntuulisuus. Pidän siskostani kyllä, naljailu kuuluu tapoihimme, mutta tuo kyllä osui ja upposi. Meillä on aina kilpailua painossa, vaikkakin olen aina se painavampi. Tuo naljaisu saattoi hyväntuulen viedessään luoda vähän lisää motivaatiota. Thanks, sys!

Nyt aloittelen päivää kupilla valkoista teetä ja pohdin syvällisiä asioita. Eli menenkö kauppaan hakemaan Läkeroleja vai en. Deep.

Nobody to blame

Tämä päivä on sujunut yllätys yllätys, kohtuu huonosti. Syytän taas tekemisen puutetta. En nyt järkyttävästi ole syönyt, mutta enemmän mitä ajattelin etukäteen. Nämä päivät ovat vaikeita, kun on vaan kotona tekemättä mitään. Koulussakin pystyy olemaan helposti syömättä siihen neljään saakka, mutta jos on kotona, niin nälkä hiipii jo ennen puolta päivää ja muutenkin tulee rampattua ihan liikaa jääkaapilla. Huominen vielä kotona ja sitten vaihtuukin jakso ja "saa" olla koulussa melkein joka päivä siihen neljään.

Minusta tuntuu taas siltä ettei paino mene mihinkään. Vaatteet eivät tunnu yhtään suuremmilta ympärilläni ja olo on muutenkin kohtuu läski. Ei painon kuulukkaan kokoajan laskea, mutta turhaudun niin helposti. Huomenna sitten vaa'alle ja jostain käsittämättömästä syystä olen varma, että viime tulos oli väärä ja painan huomenna saman verran/enemmän mitä viimeksi. Vaikeaksi motivaation ylläpitämisen tekee myös se etten osaa kuvitella itseäni laihana, koska en koskaan ole ollut. Saati sitten normaalina. Olen hiljaisesti tyytynyt kohtalooni olla isokokoinen. Tämän tiedostaminenkaan ei luo motivaatiota. En tiedä mistä ihmeestä revin itsekuria pysyä ruodussa, jos paino jumittaa eikä tuloksia näy.

Mietein myös viikonlopun repsahduksia ja en voi muuta kuin todeta sen olleen oma mokani. Ostin ihan liikaa ruokaa viikonlopuksi, kun kävin kiireellä kaupassa ja sitten kun kerran sitä oli, niin sitä myös syötiin enemmän. Seuraavana viikonloppuna aion pysyä lujana ja ostaa vain niitä ruokia mitä voin syödä morkkiksetta ja sen verran etten voi vetää övereitä. Ja sitten sitä seuraavana viikonloppuna on vuosipäivän juhlintaa tod.näk. Onneksi sen verran jo suunnitelmat muuttuivat, että mies tekee minulle kotona sushia ja jtn jälkkäriäkin varmaan. Ei sentään kiinalaista. Huh.